Keskellä työhuonetta oli pyöreä yksijalkainen pöytä ja sillä pullo rommia, turkkilainen tupakkakukkaro, kapteeni Cookin matkat, Cooperin ja Gustave Aimardin romaanit, metsästysjuttuja, kertomuksia karhun ajosta, haukan linnustuksesta, norsun metsästyksestä, y.m. Vihdoin oli tämän pöydän ääressä istumassa mies, noin neljänkymmenen tai neljänkymmenenviiden vuoden ikäinen, lyhyt, lihava, tanakka, verevä, paitahihasillaan, flanellihousut jalassa, parta vahva ja lyhyt ja silmät säkenöivät. Toisessa kädessään oli hänellä kirja ja toisessa hän heilutti suunnattoman suurta rautakansista piippua. Ja lukiessaan jotain hirvittävää kertomusta päänahan metsästäjistä, väänsi hän, ojentaen eteenpäin alahuultansa, suunsa kauheaan irvistykseen; tämä loi tuon kelpo tarasconilaisen pikkupohatan muotoon saman hyvänsävyisen hirveyden ilmeen, joka kuvastui koko talossa.
Tämä mies oli Tartarin, Tarasconin Tartarin, peloton, suuri, verraton
Tarasconin Tartarin.
II.
Yleiskatsaus Tarasconin kaupunkiin; lakkien metsästäjät.
Siihen aikaan, josta nyt on puhe, Tarasconin Tartarin ei vielä ollut se Tartarin, kuin hän tätä nykyä on, nimittäin tuo suuri Tartarin, joka on niin kansanomainen koko Etelä-Ranskassa. Mutta — jo kuitenkin tähänkin aikaan — hän oli Tarasconin kuningas.
Kertokaamme, mistä tämä hänen kuninkuutensa johtui.
Ottakaa aluksi huomioon, että näillä seuduin joka mies on metsästäjä, suurimmasta pienimpään. Metsästystä harrastavat tarasconilaiset intohimoisesti, ja tämä harrastus on ollut olemassa aina niiltä mytologisilta ajoilta asti, jolloin "Tarasque" ["La Tarasque" oli jonkunmoinen hirvittävän eläimen muotoiseksi tehty puukummitus, jota ennen muinoin kuljetettiin helluntaina ja pyhän Martan juhlana muutamien Etelä-Ranskan kaupunkien, etenkin Tarasconin, kaduilla. Suoment. huom.] löi sadat iskunsa kaupungin läheisillä soilla ja jolloin senaikuiset tarasconilaiset panivat toimeen ajometsästyksen sitä vastaan. Se oli, nähkääs, jo aikoja sitten.
Joka sunnuntai-aamuna ottavat tarasconilaiset aseensa ja lähtevät ulos kaupungista, laukku selässä, pyssy olalla, koirien haukkuessa, kaniineja ajavien portimojen äännellessä ja metsästystorvien raikuessa. Se on komeata nähdä… Onnettomuudeksi riistasta on puute, on täydellinen puute.
Vaikka elukat ovatkin tyhmiä, ovat ne kuitenkin aikojen kuluessa tulleet varovaisiksi.
Viiden peninkulman laajuudelta Tarasconin ympäristöissä olevat luolat ovat tyhjinä, pesät hyljättyinä. Ei ole yhtään rastasta, ei peltopyytä, ei niin kaniininpoikasta, eikä kurppa pahaista.