Ruhtinas asettui eläimen kaulaan. Tartarin, näyttääkseen majesteetillisemmalta, hinautti itsensä ylös kyttyrälle, kahden arkun väliin; siinä hän ylpeänä ja hyvin pönkitettynä tervehti paikalle saapunutta toriväkeä ja antoi lähtömerkin… Tuli ja leimaus! jospa vain tarasconilaiset olisivat voineet hänet nähdä!…
Kameli nousi taas pystyyn jaloilleen, ojensi pitkiä nystyräsääriään ja lähti liikkeelle.
Oi kauhistusta! Muutaman harppauksen jälkeen Tartarin tuntee kalpenevansa, ja sankarillinen chechia vähitellen joutuu samoihin asentoihin kuin Zouave-laivalla. Tuo kamelilurjus keinua kankutti kuin purjelaiva.
"Ruhtinas, ruhtinas", mutisi Tartarin vallan kalpeana ja pidellen kiinni kyttyrän kuivasta karvatupsusta, "ruhtinas astukaamme alas… tunnen… tunnen… että muuten saatan Ranskan ivan alaiseksi…"
Mutta eipä tästä ollut apua! kameli oli päässyt vauhtiin, eikä mikään enää voinut sitä pysäyttää. Neljätuhatta arapialaista juoksi heidän jälessään, avojaloin, huitoen käsillään, nauraen hassujen tavoin ja pannen auringonpaisteessa kiilumaan kuusisataa tuhatta valkoista hammasta…
Suuren Tarasconilaisen täytyi alistua kohtaloonsa. Hän vaipui surullisena kyttyrälle. Chechia joutui jos jonkinmoisiin asentoihin… ja Ranska pilan alaiseksi.
V.
Ollaan illalla väijyksissä laakeriruusu-lehdossa.
Vaikkapa jalopeuran tappajien uusi nelijalkainen kuljettaja olikin niin ihantava, täytyi heidän kuitenkin chechian tähden kömpiä alas sen selästä. Matkaa jatkettiin sen tähden jalkaisin, kuten edellä, ja karavaani kulki etelää kohti, silloin tällöin levähtäen hetkisen, Tarasconilainen etunenässä, Montenegrolainen takana, ja heidän välissään kameli asearkkuineen.
Retkikuntaa kesti lähes kuukauden ajan.