OBADJA (Ahabille).
Vihastu älä palvelijaasi!
Vaan pahoin eksyt, herra kuningas.
Näät äsken Jahve suuren voimansa
Sinulle näytti. Vaiko omin voimin
Sa luulit lyönees joukot Syyrian?
Ei. Herran käsi heidät murskasi.
Kun tulvana he maahas hyökkäsivät,
Ilmoitti sulle Jahven profeetta:
Näin sanoo Herra: Koska syyrialaiset
Mun nimeäni ovat pilkanneet,
Niin tahdon kaiken suuren joukon tään
Sun käsiis antaa, että tietäisitte
Mun herraks, jolla voima on ja valta.
Se onko totta?
AHAB.
On.
OBADJA.
Ja Benhadad
Hän pilkkas Jahvea?
AHAB.
Ma myönnän sen.
OBADJA.
Siis kuule, kuinka säätää Herran laki:
»Ken Herran nimeä on pilkannut
Sen totisesti pitää kuoleman,
Ja kaiken kansan hänet kuolijaaksi
On kivitettävä. Jos omainen
Tai muukalainen pilkkaa Jahvea,
Niin aina täytyy kuolla pilkkaajan.»
Se Jahven laki muuttumaton on.
Sun kuninkaana täytyy valvoa,
Ettei sun tietes ilman rangaistusta
Saa kenkään maallas sitä rikkoa.
Ja velvollisuutes nyt taidat täyttää,
Kun käsiisi toi Herra pilkkaajan.
AHAB.
Vaan kuninkaalla, jolle maansa etu
Ja oma kunnia on kallista,
On järkkymätön laki rinnassaan,
Ja sitä täytyy hänen seurata.
Se uhkaa rankaisemaan vaativi
Ja armahtamaan armon pyytäjää.
Ja hävitystä paremmat on siitä
Etua tuovat liitot. Syyria
On rikas maa. Sen kuninkailla on
Peritty loisto. Liitto heidän kanssa
On onni meille.
OBADJA.
Israeli ei
Saa liittoon mennä pakanoiden kanssa.
Sen tulee miekoin heitä murhata
Ja kuninkaansa kahlehisin luoda;
Sen rangaista on määrä kansoja,
Ei armahdusta yhdellekään suoda.
ISEBEL (pilkallisesti).
Sun oppis mukaan ensiks kuninkaan
Ois tapettava minut, puolisonsa;
Sill' olenhan ma pahin pakana.
Miks sit' et vaadi? Niin, et uskalla.
Sun julmain sääntöjenne täytteeksi
On mukavampi toinen uhri pyytää,
Mi turvatonna joutui valtaanne.
OBADJA.
Ei turvaton hän muukalainen ollut,
Kun Samariaan äsken uhkamielin
Ja pilkka huulilla hän ryntäsi.
Hän rauhan, hävitystä himoten,
On kansaltamme syyttä rikkonut;
Siis vaikk' ei oiskaan Herraa pilkannut,
Ois kuitenkin hän kuolon ansainnut.