AHAB (saapuu Isebelin ja Obadjan seuraamana).
Vai täällä siis mun sua kuulla täytyy?
SAMERI.
Ei palvelijas halpaa vilppiä
Sun kattos alla tohdi kertoa.
AHAB.
Ja vilppiä sa näit?
SAMERI.
Ja häväistystä!
Petosta rietasta! Se ruhtinas
Ei kunniasta merkkiäkään tunne.
Ei luvatuita kaupungeita hän
Sinulle luovuta; sen tästä näät.
(Ojentaa Benhadadin kirjeen Ahabille, joka lukee sen,
repäisee ja viskaa palat inholla maahan.)
AHAB.
Tavannut olen sata pettäjää.
Vie veli viekkaudella veljen leivän,
Voi kerjäläinen kerjäläistä ryöstää
Ja ansaan saattaa varas kumppaninsa;
En ole vielä vihamiestä kuullut,
Mi vastustajan luona vieraili
Ja sitten petti sen. Nyt näin sen vasta.
Sanoppa, eikö ratsastamas aasi
Hikoillut tuskasta, kun petoksesta
Näin alhaisesta sanaa kuljetti?
SAMERI.
Ei, majesteetti, aasi hikoillut,
Vaan ratsastaja.
AHAB.
Mutta palvelus
Se oli viimeinen sen eläimen.
Se kappaleiksi pienoisiksi kohta
On hakattava. Yli Israelin
On palat sitten hajoitettava
Ja kerrottava, että jokaiselta,
Ken kostosotaan vastaan Syyriaa
Ei kohta riennä, Ahab kuningas
Niin palasiksi karjan hakkauttaa.
Et ennen lepoa saa, Sameri,
Kuin käsky tämä täytäntöön on pantu.
SAMERI.
Sa minkä käsket, on jo niinkuin tehty.
(Kumartaa syvään ja poistuu kiireesti.)