OBADJA.
Siis uusi sota, Herra kuningas?
AHAB (Obadjalle).
Niin; ankarampi kuin on koskaan ollut.
Tää hetki vaatii tointa pontevaa.
Sa laita käsky, että joukkomme
Nyt sotakuntoon varusteleivat.
Yöt, päivät miekkoja ja keihäitä
Takokoot kaikki Samarian sepät.
Vaan siin' ei kyllä. Että kostomme
Niin tuhoavaks tulisi kuin suinkin,
Ma Juudan voimat Israelin kanssa
Nyt liittää tahdon samaan otteluun.
Obadja, kuule! Lanko Josafat
Sun hyvin tuntee. Jerusalemiin
Siis joutuin riennä; Juudan kuninkaalle
Vie Ahabilta tervehdys ja pyydä
Mun nimessäni Samariaan häntä.
Jos tunnen langon, ei hän meiltä nyt,
Kun petti meidät kehno pakana,
Voi kannatusta, apuansa kieltää.
Vaan siitä lähemmin, jos noudattaa
Hän kutsuamme, vieraaksemme tullen.
Siis tee kuin käskin; sitten matkalle!
OBADJA.
Sun tahtos olen tarkoin täyttävä.
(Menee.)
ISEBEL (Ahabille, joka aikoo lähteä).
On vielä keino, jota emme nyt
Saa hylkiä, vaikkemme muuten voi
Sen käyttämistä suosia.
AHAB.
Mik' on se?
ISEBEL.
Tää kansa tietäjien merkkeihin
Ja profeettojen ennustuksiin luottaa;
Se näkijöiltä viisautta etsii
Ja hakee haltioihin vaipujaa.
Se vaatii kiihoitusta syvempää
Kuin hallitsijan käsky; meidän on
Nyt käytettävä sitä, varsinkin
Kun käsissämme meill' on Jemlanpoika.
AHAB.
Kuin? Auttaisiko Jemlanpoika meitä?
ISEBEL.
Hän kauan kuningasta Syyrian
Vihannut on ja vihaa vieläkin.
Niin ankaran hän lausui tuomion,
Kun Benhadad sai vapauden sulta.
Sen vuoksi on hän vankityrmässä.
Vaan tällä kertaa ystäväksemme
Voi hänet muuttaa viha yhteinen.
AHAB.
Sit' epäilen ma. Näistä miehistä
On tänään väärin, mikä oikein eilen,
Ja taas päinvastoin. Jos hän äsken vaati
Sen murhaamista, joka turvautui
Mun jalomielisyyteeni, ei hän
Nyt soisi rankaisua pettäjän.