MIKA.
Ma Jahven tahdon mukaan kernaasti
Pois eroan tään ajan surkeudesta,
Käyn luokse esi-isäin hurskasten.
ISEBEL.
Ei kuitenkaan niin helposti kuin luulet.
Sun täytyy vielä ennen loppuas
Kitua ravinnotta kahleissa;
Siks kunnes riudut kärsimysten yössä
Ja henkes hortuu tuskan tutkaimiin.
Sua kostomme ei heitä sittenkään;
Sun ruumiis kirottuna heitetään
Kedolle ruuaks korppien.
MIKA.
On yhtä,
Se missä lahoo, jonk' on lahottava.
Vaan oman riettaan elämäsi lopun
Sa kerran olet myöskin näkevä.
ISEBEL (vartijalle).
Pois hänet vie! Ma liian kauan olen
Jo hänen jaaritustaan kuunnellut.
Tee pimeimmäksi hälle tyrmän yö
Ja kahleen paino kaksinkertaiseksi.
Rapakkovettä pivon päivässä
Ja homeleipää kaksi gerahtaa
Hän ravinnokseen saakoon, muuta ei.
Ei lohdutuksen sanaa lausumaan
Saa kenkään tulla hälle vankilaan;
Siell' olkoot hänen seuralaisinaan
Sisiliskot, rupiselät sammakot!
Hyvästi, profeetta, sa vielä kadut!
MIKA.
Ma soisin, että itse katuisit
Jo ennenkin kuin Herran tuomiolla.
(Menee vartijan saattamana.)
ISEBEL (Samerille).
Kuninkaan käskyn olet täyttänyt?
SAMERI.
Niin, kuningatar.
ISEBEL.
Toisen tehtävän
Saat minulta, jos olet siihen valmis.
SAMERI.
Sua palvelemaan, armollinen rouva,
Ma aina valmis olen.