JOSAFAT.
Mun sydämeeni syvään painunut
On puhe profeetan. Ma aikaa pyydän.
ISEBEL (on tullut väkijoukon läpi, kuunnellut tarkoin Josafatin vastausta ja syöksyy nyt Ahabin eteen maahan). Vaan mua kuulkaa, ilman viivytystä!
AHAB (hämmästyen).
Mit' onkaan tapahtunut, kuningatar?
Mi raskas huoli, nouskaa, kertokaa,
Nyt teidät eteen istuimemme tuo?
ISEBEL (nousten).
Sun hengestäs ja menestyksestäs
Ma huolehdin; ne ovat vaarassa.
AHAB.
Mun henkeni ja menestykseni!
Ken uhkaa niitä? Pyydän, selittäkää!
ISEBEL.
Tuo petturi ja kansanvillitsijä,
Mi äsken tässä Jahven nimeen haastoi,
Hän kavalia kutoo juonia
Sun valtaasi ja henkeäsi vastaan.
Kun julkisuuteen tulevat ne nyt,
Niin toivon, että tahdostasi hän
Saa rangaistuksen ansaitsemansa,
Ja että kansa, mutta varsinkin
Kuningas Josafat, on myöntävä,
Ettei tuon miehen ennuslauseisiin
Voi luottaa, koska pahansuova sisu
On purkanut ne.
JOSAFAT.
Mutta, kuningatar,
Nää syytöksenne todistatteko?
ISEBEL.
En muuten niitä kertois. Kuningas,
Ma saanko eteen valtaistuimenne
Nyt syyttäjän ja todistajat tuoda?
AHAB.
Se eihän vierastamme loukanne?
JOSAFAT.
Ei suinkaan, lanko. Tältä paikalta
On oikeutta aina jaettava,
Ken pyytäneekin sitä.