OBADJA.
Vaan Jahven vihaa etkö pelkää sa;
Hän taistelusta varoittanut on?
AHAB (ankarasti).
Sa etkö pelkää kuninkaasi vihaa?
Sun alituiset ojennuksesi
Jo loppukoot, tai, kautta sieluni,
Vihani kuorman hartioilles heitän,
Ja varma ole, että kyllin raskas
Sun maahan asti murtamaan se on.
OBADJA.
Mun kuninkaani, suuremmissakaan
Ei paljon murtamista voimalle.
AHAB.
En tuhlaa aikaa itsepäisyytees.
On kallis joka hetki. Yksi viha
Vain salamoi mun sielussani nyt,
Lyö suonissa ja jäntereissä riuhtoo,
Ja sitä ei voi kenkään taltuttaa.
Vie sanani, ja vihollista vastaan!
OBADJA.
Kuin tahdot, herra; palvelijas olen.
(Menee).
AHAB (toisille päämiehille).
Te toiset varustakaa joukkomme
Pikaiseen marssiin kohden Ramotia.
PÄÄMIEHET.
Ne valmiit ovat heti, kuningas.
(Menevät.)
AHAB (yksin).
Vaan etkö pelkää Jahven vihaa sa?
Vaan etkö pelkää! Ahab pelkäisi!
Ei pelkää ukkonen, kun nuolensa
Lyö säpäleiksi kylkeen jylhän vuoren,
Ei ilman kotkakaan, kun kyntensä
Upottaa hartioihin suuren hauin.
Ei pelkää Ahab. Vaikka vuoreksi
Mun tielleni luo Jahve tahtonsa,
Ma vuorta vastaan ukkosena isken.
Pelatkoot heikot! Baalin taikka Jahven
Edessä hentomielet ryömikööt
Ja heidän avustansa eläkööt!
Jumala pelottoman sankarin
On oma voima lannistumaton.
Hän oman mielen johdatusta seuraa.
Mua kostonaatos yksin ohjailee.
Se mua vie kuin myrsky purjehaahta.
Ma pettäjälle tahdon opettaa,
Min vaatii kunnia. Ma miekalla
Häpeän kostan. Tahdon taistella.
Maa Bersabasta aina Daaniin asti
Niin kallis ei kuin Gileadin Ramot
Nyt mulle ole; sillä sidottu
On siihen kunniani. Kunniani!
(Isebelille, joka saapuu vasemmasta sivuovesta.)
Hyvästi, kuningatar, kauemmas
Et seurata voi. Vihollinen on
Lähelle meitä asettunut leiriin,
Sen arvaamatta tahdon yllättää.