ISEBEL.
Ma tiedän sen, ja siksi kutsuinkin
Ma Baalin papit, päivän neitseet tänne;
Ma heidän kanssaan luona alttarin
Rukoilen sulle isän armoa.
AHAB.
Se ajanviettos poissa ollessani.
ISEBEL.
Vaan yksi seikka. Äsken Samerin
Ma vihamiestä vakoilemaan laitoin.
Jos seuraa häntä äly entinen,
Niin tuo hän kohta tiedot arvokkaat.
Sa toki tahdot niitä odottaa.
AHAB.
Taas odottaa! Tuon sanan kirotun
Sun huuliltaskin kuulen, Isebel!
Odottaa voi, kun kypsyy viikunat,
Ja nuori neito täydeks immeks varttuu;
Odottaa saita, että aarteet karttuu;
Voi odotella laiska päivämies,
Ken ajan mukaan palkkojansa nostaa,
Ja sopivata tilaisuutta kostaa
Odottaa luihu salapurija;
Vaan odotus on pelkkää turmiota,
Kun kysymyksessä on suora sota;
Ripeä liike ensimmäisen hetken
Voi voiton määrätä ja tappion.
Ei rahtuakaan odotusta siis;
Käyn suoraan kohti, urkkijoista viis!
ISEBEL.
Vaan vallannut on minut outo huoli.
AHAB.
Sun? Huoli? Kuinka? Arkailetko jo?
Vaan eihän sota naisten ratto ole.
ISEBEL.
Ma Jemlanpojan leirissämme näin.
AHAB.
Vai Jemlanpojan? Kapinaanko sen
Sa luulet joukkojamme lietsovan?
ISEBEL.
En. Mutta hengittäisin helpommin,
Jos ois hän siellä, mist' ei kenkään palaa.
AHAB.
Tuon peloituksen julki taikka salaa
Saat surmata, jos sielus sillä tyyntyy.