(PAPIT laskevat alttarin, jolla on jotakin poltinainetta,
keskelle näyttämöä ja asettuvat neitseiden kera sen ympärille
piiriin.)
1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille).
Kuin kevätpäivä kukkakentälle,
Min elämään on houkutellut se,
Baal sinuun katseen laupiaan nyt luo;
Sa rukoukses hälle ilmi tuo!
ISEBEL (seisten alttariin päin kädet ylös nostettuna).
Baal, kuule lastas, armahda ja auta!
Ma juurruin sinuun, niinkuin kallioon
Puu joskus juurtuu. Niinkuin olet sa
Mun olentoni tutkimaton alku,
Niin elämäni olet vallannut;
Sa olet mulle enemmän kuin isä:
Pyrintöjeni tarkoitus ja määrä.
Mun ainoakaan ajatukseni
Ei hairahtunut ole sinusta;
Vihannut olen niitä, joita vihaat,
Ja rakastanut rakastamias;
Sain ystäväkses suuren Ahabin,
Ma Samarian sulle aukasin.
Nyt valon mailta tänne laskeudu,
Mun luokseni käy päivän kukkuloilta!
Kun ohjaat lastas viisaudellas
Ja apusi ja neuvos meille annat,
Ei koskaan viini papeiltasi puutu,
Ei temppelistäs säihkysilmät immet,
Sun edessäsi pauhaa symbalit
Ja hekuma kuin vaahtoava virta;
Ja uskollisimpana lapsenas
Ma viime hetkeen sua palvelen.
Baal, kuule lastas, armahda ja auta!
(Isebel heitäikse maahan kasvoilleen. Papit ja päivän tyttäret pyörivät, huitoen käsillään, alttarin ympäri huutaen: »Baal, kuule lastas, armahda ja auta!» Yht'äkkiä ilmestyy tuli alttarille ja kaikki muut, paitsi 1:nen pappi, vaipuvat maahan kasvoilleen.)
1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille ojentaen kätensä yli alttarin). Käy, huoles haasta, isäs sua kuulee!
ISEBEL (nousten ja alttaria läheten).
Nyt taisteluun käy Ahab kuningas.
PAPPI.
Kuin jalopeura nuori, voimakas.
ISEBEL.
On ennustettu hälle kuolemaa.
PAPPI.
Baal elämätä hälle ennustaa.
ISEBEL.
Kuningas joutuu kaikkein purtavaksi.