Katovuott' ol' ollut monta, Jolloin hätä yhteinen Neuvoi perhett' avutonta Kärsintähän puuttehen.
Leipä kuiva, karkeainen Lasten ruokana on vaan, Mut ei mieli nurkuvainen Tänne pääse kuitenkaan.
Muinoin Sarpatissa kesken Jauhot loppua ei voi Vakkasesta köyhän lesken, Siunauksen kun Herra soi.
Äiti uskoi, Herra vielä Katsoo köyhän puolehen, Hält' ei siunausta kiellä Eikä hylkää huolehen.
Rukoillen hän lapsiansa Laihoin leivin ruokkivi; Kertoo, kuinka Herran kansa Juudan maalla taisteli.
Patriarkat, tuomaritkin Lasten tuttuja jo on, Tobiat ja Daviditkin, Salomonkin verraton.
Aapiskirjan, katkismuksen Ehdittyään oppia, Tuntevat he kaipauksen Saada uutta tietoa.
Raamattu, tuo kirja parhain, Josta kaikki ihmehet Äiti heille kertoi varhain, Ah, jos sen ois saanehet!
Kirveskalskehella isä Leipää suuhun yhdeksään Kyllin saanut ei, vaan lisää Äiti puuhas yhtenään.
Kuitenkin ol' niukallainen Töllin ruoka aina vaan, Vaatetuskin vajavainen; Kuinka kirjan hankkikaan