Elina-rouva käveli ikkunan ohi heidän vielä siinä seisoessaan. Hän pysähtyi tuokioksi ja tirkisteli heitä; hänen kasvonsa kävivät harmaankalpeiksi ja jäykiksi.
Sitten hän meni edelleen ikäänkuin vaivalloisesti.
Tiesihän hän, että Gunvorissa oli Herön verta… jäisikö kaikki epävarmaksi tästä puolin? — —
Kumpikaan ei ollut nähnyt häntä.
Hitaasti irroittautui Gunvor Sveinin sylistä.
"Svein!" Ja hän veti hänet mukaansa sohvalle. "Istuudu nyt tähän! Sanon sinulle jotakin!"
Hän laski molemmat käsivartensa pöydälle ja tuki päätänsä käsiinsä; hänen silmiinsä oli tullut toinen ilme. "Kuule, Svein!" tuli hymyillen, puoleksi rukoillen, "ethän sinä ole odottanut. Sinähän se olet antanut minun varrota kokonaisen vuoden! — — — Ja nyt on niin, että sinä saat odottaa minua hetkisen."
Svein katsoi häneen, loistaen kuten ennen, sillä nyt hän oli varma hänestä.
"Suuri Gunn, onko se hauskaa, mitä sinä sanot?"
"Ei, Svein, ainoastaan vakavaa! Ensiksi ei asuinhuoneistoa ole pantu kuntoon meitä varten; on käytetty niin paljon rahaa tänä vuonna, tiedätkö; on pitänyt lähettää pojillekin… Niinpiankuin voimme, rupeamme laittamaan, ja toiseksi, Svein, eihän haittaa, jos opimme tuntemaan toisiamme vähää paremmin ensin… Äiti tahtoo niin, olen luvannut sen hänelle!"