Hän alkoi katsella ympäristöään toisin silmin kuin ennen. Kuinka oli oikein ihmisten laita? — —
Hänen käsitteensä kristitystä eivät soveltuneet ihmisiin, sellaisina kuin ne enimmäkseen olivat. Siellä oli joitakuita, jotka olivat niin tavattomasti heränneitä. Mutta niillä oli virheitä ja heikkouksia, joista ne eivät vähääkään välittäneet. Eikö sen, mikä oli suurinta kaikesta, pitänyt suoda ihmiselle enemmän ylevyyttä ja voimaa? Eihän toki kaikkivaltias Herra Jumala liene tahtonut että ihmiset olisivat niin viheliäisiä? — —
Mutta eihän hän itse liene ollut sen parempi kuin muutkaan!
Tuo ajatus sai hänet kauhistumaan. Nuo toiset, ne eivät tienneet millaisia olivat. Mitähän Jeesus ajattelikaan kaikesta tästä maailman itsetyytyväisestä synnillisyydestä, hän, joka oli tullut sytyttämään tulen, hävittääkseen kaiken halpamaisen — —
Gunn oli kerran lukenut kertomuksen sokeasta naisesta, joka oli saanut näkönsä, mutta rukoillut Jumalaa, että saisi tulla jälleen sokeaksi.
Oliko hänkin saanut näkönsä hetkiseksi?
Tänä talvena oli niillä seuduin perustettu uusi lahko. Sillä oli nimenä "Sionin lapset". Perustajat olivat kaksi etelästä tullutta jumalanmiestä. He puhuivat joka ilta.
Pikku-Gunn oli käynyt kerran heitä kuulemassa. Silloin tapasi hän
Irmildin.
Seuraavana iltana tuli Irmild noutamaan häntä.
Mutta Pikku-Gunn ei ollut tyytyväinen oloonsa. Siellä oli niin paljon ihmisiä, ja huomatessaan Jumalan laskeutuvan alas heidän luoksensa, ne saivat itkukohtauksia. Irmild oli pahimpia joukossa.