Kreivitär koetti suojella loukkauksilta käsitystapoja, joita vailla ihmiset eivät vielä voineet olla. Tuohan haiskahti tasavallalta, — ei, vallankumoukselta!
Falck nauroi. Hänen käsityskantansa ei ollut missään tekemisissä politiikan kanssa. Hän odotti yhteiskunnallista vallankumousta. Kun ihmisarvoa yleensä ja luontoa alettaisiin kunnioittaa, silloin katoaisivat nuo keinotekoiset arvoasteet itsestään.
Tuomarilta voitiin kenties sietää sellaista yltiömielisyyttä, mutta oli kauheata ettei lapsenkaan laita ollut juuri sen paremmin.
Nuori kuningas oli monta kertaa kunnioittanut Gunnia keskustelemalla hänen kanssaan, mutta Gunn ei näyttänyt kiinnittävän siihen mitään huomiota. Eräänä päivänä oli kreivitär nähnyt kuinka hän vastasi hänen hymyilyynsä ja tervehdykseensä aivan välinpitämättömään tapaan.
Kreivitär ei voinut sallia tämän jatkua, sekaantumatta asiaan. Hänestä näytti melkein siltä kuin Gunn olisi tervehtinyt kohteliaammin Mariettaa, joka kaupusteli oransseja.
Gunn katsoi kreivittäreen ihmeissään ja puolustelihe: — Mutta hyvainen aika, hänhän on vanha nainen!
Ja hänen äänensä oli niin vakuuttava, että kreivitär hetkeksi joutui ymmälle ja hänestä tuntui että hän itse oli väärässä.
Liikutettuna hän meni poikansa luo, joka myöskin oli saapuvilla.
— Mutta Holger, tuo lapsihan on ihminen! Soisin että niitä olisi maan päällä useampiakin — — —
Holger nauroi. — Mutta ei vain liian monta!… Muutoin ei hän olekaan ihminen, hän on villijoutsen.