Herön ullakolta oli hän kerran löytänyt kirjan, jossa kerrottiin Miranda haltiattaresta. Jospa vieläkin tapahtuisi sellaisia synkkiä, mielenkiintoisia seikkoja, — sellaisesta hän pitäisi! Tuollaiset metsässä suhahtelevat taikalinnut voivat houkutella niin kauas!
Kun hän oli yksin valoisina iltoina, kuljeskeli hän usein rantavuorilla. Hän paneutui maahan, voidaksensa paremmin nauttia auringosta, hän sulki silmänsä ja antoi säteiden virrata ylitsensä. Silloin näki hän sen maailman, jota ei ollut nähnyt, — metsiä ja vuoria ja suuria valkoisia kaupunkeja. Hän näki koko maailman, sellaisena kuin olisi tahtonut sen olevan — suurena ja salaperäisenä, synkkänä ja hurjana — —
Ja hän voi hypähtää pystyyn ja huutaa ääneen. Ken olisi voinut uskoa, että hän oli vanha ihminen! — — —
Häntä halutti povata itsellensä, ottaa selkoa tulevista seikoista ja nähdä tulisiko hänen olonsa vielä toisenlaiseksi kuin nyt. Sara muori sanoi, että sen kävi huonosti, joka ennusteli salattuja asioita. Se, jota ei kukaan tiennyt, oli aina synkkää! Kunpa hän vain ei olisi ollut niin pelokas! —
— — Jos hän meni jonakin iltana ulos Orionin vyön alle, juuri kun tämä kohottaa kilpensä kohden härkää, joka seisoo silmät punaisen liekehtivinä… ja jos silloin oli uusikuu ja hän leikkasi pienen taikaoksan käyttämättömällä veitsellä ja piti sitä suussaan keskiyön aikana ja sitten piilotti sen povellensa… silloin — niin oli hän lukenut — silloin ihastuisi häneen jokainen nuorukainen. Mutta oksa oli leikattava määrättynä aikana, mieluimmiten juhannusyönä — — —
Usein makasi hän kuunnellen veden nousua tai laskemista… oli kuin joku olisi siellä liikuskellut!… Mutta ei tullut ketään.
Hän olisi niin mielellään tahtonut tulla erinomaiseksi ihmiseksi, mutta hänessä oli jotakin, joka vaani esteenä, — kuten karit tuolla meren pohjalla.
* * * * *
Pahinta oli, ettei Svein enää ollut samanlainen kuin muinoin. Se harmitti häntä. Irmild ei voinut tyytyä siihen että hän oli niin välinpitämätön ja säveä, oli käynyt hidasluontoiseksi ja piti ruuasta… istui päivällisen jälkeen mieluimmiten yksin, lukemiseen syventyneenä. Kaikki kiihkeys oli hänestä poissa. Ja se harmitti Irmildiä.
Hän puolestaan ei kaivannut lepoa päivällisen jälkeen. Hän ei koskaan syönyt liiaksi, kuten Svein. Hänen liikkeensä olivat jäntevät ja reippaat, hän ei ollut käymäisillään liian lihavaksi kuten Svein.