Mutta kernaasti voikin Gunn palata. Sillä missä olisi sellaista kuin
Herön kartanossa?
Muhkeana ja lujana se sijaitsee ylängöllä, josta on näköala niin kauas etäisyyteen. Tuulet eivät voi sitä vahingoittaa. Entisaika vallitsee siellä tapoineen ja menoineen, mutta uusi aika on saanut sijansa sen rinnalla, ja väliin kulkee sen tuulahdus noiden kunnianarvoisten huoneiden kautta.
Pikku-Gunn arvelee itsekin, että hänen oli parasta päästä jälleen kotiin. Missä olisikaan sellaista kuin Herön kartanossa? — — —
Ja kansa tietää myöskin, että sen turvissa on hyvä olla — myöskin pimeinä päivinä, luoteistuulen lähettäessä viestejä ja meren kohotessa vastaamaan.
Sinne leviää niin ihmeellistä hohdetta talviselta tähtitaivaalta, kuutamossa kimmeltäviltä pimeiltä vesiltä, auringon kultaamista pilvistä taivaanrannalta.
Ja aava meri on heidän ystävänsä. Kuin kesyttömät linnut ahmivat he sen ilmaa. Se vuodattaa rohkeutta heidän mieleensä.
He oppivat pelikaanin tavoin myrskystä ponnistelemaan suojaan. Ja tarut täyttävät heidän työpäivänsä, unelmat saapuvat voimakkaina ja nuorteina — ja liitelevät kautta kaiken maailman.
Kuten siellä oli entispäivinä, niin on yhä vieläkin. He ylenevät meren silmän heitä valvoessa. Lapset tepastelevat rantamilla lokkien ja viklojen parissa, pienten, sirojen rantakukkasten keskellä. He rakastavat suolaisia merenaaltoja, jotka lähestyvät heitä keimaillen kuin joutsenet — ja opettavat heitä pitämään varansa.
Herön kalastajat ovat vielä vanhaa voimakasta lajia. He eivät ole unohtaneet häntä, joka vallitsee rantaa ja merta. He eivät unohda sitä hyvää, minkä Jumala suo heille.
Hänen armoansa on sekin, että kun Pikku-Gunn, kalastajien lapsi, ei enää makaile rannan hiedikossa sitä kaiveskellen ja seitinpoikasia vanhoihin puolikkoihin pyydystellen, — Herön kartanoon on sen sijaan tullut uusi Gunvor valtiattareksi.