Hänelle tuotti nautintoa olla jälleen kotona, kuulla jälleen vanhan kellon lyövän sulavalla, hopeanheleällä äänellään, nähdä Delfin Nuoremman makaavan tiikerinnahkalla uinailemassa… antaa Tonettan ja Domenican huolehtia talon järjestyksestä — ja viettää illat Herön kartanossa! Hän iloitsi saamastaan pikku tyttönsä jälleen kotiin, missä sai pitää hänet rauhassa ilonansa.
Varmaan hän myös aavistaa, että aika voi tuoda mukanaan muutoksen. Mutta se on täyttävä Elin rouvan vanhan sydämen riemulla, ja samaten hänenkin sydämensä.
On näet luultavaa, että Gunn aikaa myöten saa selville, miten Hesekielin laita on — että juuri hän itse jätti hänet syrjään, että hänen on palattava hänen luoksensa, jos tahtoo löytää hänet. Kun hän oppii käsittämään oman itsensä ja oivaltaa, mitä hänellä on tarjottavana, — silloin hänen kenties täytyy jonakin päivänä koettaa saada Pikku-isä mukaansa laaksoon, jossa he käyskentelivät lapsina, vanhan myllyn luo, syville, hiljaisille vesille, joita myrsky ei voi koskaan myllertää — — —
Falck oivaltaa sen. Hänelle tuottaa onnea tarkata, mitä hiljalleen kehittyy Gunnin mielessä, ja antaa ajan mennä menoaan ja tuottaa lohtua.
Äkkiä alkaa isä Hesekielkin uneksia valoisia unia vanhoilla päivillään.
Hän aavistaa että se joka nyt hiljaa versoo esiin, on kasvava ja kehittyvä vapaasti ja ihanasti.
Ja Janine on niin varma, että kaunis lintu, joka tuli joka kevät hänen venehuoneeseensa, ennusti jotain suurta, joka tulee tapahtumaan.
* * * * *
Elin rouva on jo ehtinyt kappaleen matkaa yli seitsemänkymmenen. Vielä on hänen selkänsä suora, hänen katseensa kirkas ja älykäs. Kun hän on sanonut jotakin, merkitsee se yhä vieläkin jotain.
Tuo, että hän sai Pikku-Gunnin takaisin luoksensa, on levittänyt valonloistetta yli hänen vanhuutensa.