Ja elämä siellä, jommoisena se eletään pimeinä päivinä ja valohohteen vallitessa, voi kehkeytyä niin voimaa uhkuvaksi, niin kiihkeäksi ja luonnonraikkaaksi.
Meren silmä valvoo siellä ihmislasten kehitystä.
Rannalla oppivat he astumaan ensi askeleensa. He kuulevat meren valtavan kohinan, sen syvällisen, lempeän kuiskeen. Ei mikään heistä vedä vertoja meren äänelle.
He tietävät mitä merkitsee lepoon laskeutuvan laineen huokaus. He tietävät millaista on, kun vaahto pärskyy ja ulapoilta kajahtelee kellonsoitto — tuonen kootessa riistaa.
Nuo tunnelmat kasvattavat voimaa ja kehittävät mielen rohkeaksi.
He tuntevat myös valoisan kesäyön sävelmän, valtavan kaihon, joka siinä väreilee, — siitä syventyy heidän silmiensä katse.
Kesäisen päivän he myöskin tuntevat, jolloin meri kimmeltää aurinkoisena, ja kaikkeus on kuin tulvillaan iäisyyden riemua. Se vihkii heidät elämään.
* * * * *
Ihanaa kuten muinoin on yhä vieläkin Herön kartanossa.
Ihmisten mahtia ja loistoa on aika kulutellut. Mutta meri on muuttumaton — ja tunturit.