Mutta hiljaisessa mielessänsä hän on peräti ihmeissään siitä, että hänen nyt on istuttava sisässä.
Täti puolestansa ihmettelee, että se Gunnista on niin vaikeata. Usein hän muistelee, millaista oli, kun hän ensi kerran otti Gunnin mukaansa kirkkoon.
Kun hän sitten koetti saada tyttösen sanomaan, miksi hän oli ollut niin levoton, sanoi tämä puolustuksekseen että se oli siksi, että Jumala oli ulkona. Hän istui rannassa odottamassa.
Täti oli tehnyt parastansa saadaksensa hänen käsitteensä oikaistuiksi. Mutta oli ollut vaikea saada häntä ymmärtämään, että Herra voi olla sisässäkin, vieläpä kouluhuoneessakin.
Täti koettaa saada hänet mahdollisimman oppineeksi. Varsinkin ahtaa hän hänen päähänsä piplianhistoriaa ja katkismusta. Omilta lapsuudenajoiltaan hän muistaa, että niitä ei voi koskaan lukea liiaksi.
Ja on kyllä tarpeen, että hän ahdistelee tyttöä, sillä häntä ei voi koskaan saada lukemaan läksyjänsä.
Nyt viime aikoina on hän alkanut pelotella häntä sillä, että pappi ei päästä häntä ripille.
Mutta se ei tee mitään vaikutusta Pikku-Gunniin.
Tyttö katsoo vain häneen tummansinisillä silmillään, katsoo häneen niin lempeästi — sillä hän rakastaa tätiä, vaikka lukeminen hänestä onkin kauheinta mitä hän tietää.
Mutta täti ei voi saada häntä kertomaan, miksi hän ei koskaan lue läksyjänsä. Hän pysyy järkkymättömästi vaiti, sillä hän tietää että täti ei ymmärtäisi häntä.