Nyt hänen pitää oppia neulomaan jotain, jota täti sanoo viiniköynnöksen lehdiksi sileällä pohjalla.
Pikku-Gunnista tuntuu uskomattomalta että hän oppisi koskaan tuon taidon. Mutta täti on niin kärsivällinen, vaikka neuleen silmät putoilevatkin, että Pikku-Gunnin täytyy rakastaa häntä yhä enemmän — huolimatta siitä että täti kiusaa häntä niin kauheasti.
Hän ei käsitä, miksi täti ei riitele, kuten on tapana koulussa, jossa oppilaita vedetään tukasta ja ajetaan ulos luokasta.
Mutta täti itse käsittää sen kyllä. Kun Pikku-Gunn kohottaa häneen katseensa mitään puhumatta — silloin ei hän voi tehdä sitä.
Hän on vakuutettu, että lapsi on huonopäinen.
Kun hän sanoo sen Elin rouvalle, ei tämä vastaa mitään. Jos hän taas valittaa tuomarille, että Gunn istuu liian vähän kirjansa ääressä, hymyilee hän vain tuumiskellen että kaiketi hän tutkii sen uutterammin luonnon suurta kirjaa.
Apua ei täti siten saa mistään.
* * * * *
He istuvat yläkerrassa, täti ja lapsi.
Viinilehtien kimpussa siinä nyt jälleen aherretaan. Sehän nyt ei voinut olla niin vaikeata.