Aluksi oli täti ollut hyvillään siitä että poikanen meni pois, sillä eihän hänenkään seuransa ollut lapselle mitenkään hyödyksi. Mutta nyt olisi hän toivonut hänet takaisin, sillä Tobinen kanssa seurusteleminen oli vieläkin hullumpaa.
Mutta Pikku-isän paluusta ei ollut mitään toiveita. Isä Hesekiel oli huomannut, että hänen tappeluretkensä vuoren luo olivat alkaneet uudelleen, ja niistä ei näyttänyt tulevan loppua, sillä Pikku-isä ei antanut hevillä perään. Oli aina jotain, joka oli jäänyt kostamatta.
Mutta isä Hesekiel ei tahtonut että pojasta tulisi tappelupukari. Kun ei hänellä itsellään ollut aikaa pitää häntä silmällä, oli hän lähettänyt hänet erään opettajan luo Indvikeniin. Tämä oli ankara mies, jonka sanottiin pystyvän istuttamaan lapsiin sekä järkeä että ihmistapoja.
Janine arveli hänen jäävän opettajan luokse muutamaksi vuodeksi, joten siitä nyt ei ollut apua, jos täti olisikin ollut taipuisa ottamaan hänet jälleen armoihin.
Täti kävi yhä huolestuneemmaksi Gunnin takia. Mutta ei maksanut vaivaa siitä puhua. Olivathan kaikki hänelle hyviä, mutta ei kukaan — ei edes lapsi itse — ottanut hänen puheitaan korviinsa.
Elin rouva oli tosiaankin kummallinen, — hän oli niin tyyni, kuin olisi itse Jumala kulkenut lasta kaitsemassa. —
Eräänä yönä heräsi täti hiljaiseen äännähdykseen. Gunn seisoi hänen vuoteensa ääressä. Tädin mieli kävi aivan oudoksi tuosta näystä; hänestä oli kuin näkisi hän enkelin.
— Jumalan tähden, lapsi, minne sinä aiot? Nyt meidän pitää nukkua, ystäväiseni!
— Et saa nukkua, täti! Tobine on tänään ollut vedessä. Hän aikoi lopettaa itsensä, sanoi hän, ja meni noutamaan leviä päänsä alle… Mutta siellä oli sitten niin kylmä! Hän istui vavisten vuorella… Mutta pian täytyy hänen koettaa uudelleen, sanoi hän. Millaista on elämä silloin, täti, kun sen takia täytyy hukuttautua?
Täti nousi ja houkutteli hänet menemään vuoteeseen. Hän koetti sanoa hänelle mitä arveli sellaisten pienten tyttöjen tarvitsevan tietää elämästä. Sitten hän rukoili hänen vuoteensa ääressä Herran rukouksen. Pian oli Pikku-Gunn vaipunut uneen.