Greeta läksi ulos huoneesta siinä mielessä, että hänen emäntänsä sairas sydän ei vielä ollut saanut apua.
"Ei hän vain ole tehnyt, mitä minä pyysin häntä tekemään", sanoi hän itsekseen; ja kun hän sinä iltana polvistui rukoukseen vuoteensa ääreen, hän tavallisiin rukouksiinsa lisäsi vielä: "Ja minä rukoilen sinua, Jumala, jos se on sinun tahtosi, että osottaisit minun emännälleni tien Jeesuksen luo, sillä näyttääpä siltä, kuin hän ei vielä olisi Vapahtajaansa löytänyt!"
Muutamia päiviä myöhemmin Nesbitt kertoi Greetalle, että vierashuone asetettaisiin kuntoon.
"Rouvan veljenpoika, ainoa sukulainen, joka rouvalla on, palaa kotiin Intiasta. Hänet on lähetetty kotiin, sillä hän on sairas."
"Luulenpa että pidän sairaista ihmisistä", sanoi Greeta; "niiden parissa tunnen olevani kotona. Nähkääs, minä olen hoitanut sairasta tätiäni koko elämäni ajan, ja minä tiedän vähän, miten sairaita hoidetaan."
"Sinulla ei tule olemaan mitään tekemistä tämän sairaan herran kanssa", sanoi Nesbitt musertavalla äänellä.
Mutta Greeta ei antanut niin pian masentaa itseänsä. Hän yhä kiihtyvällä innolla ajatuksissaan seurasi odotettua vierasta, ja saatuansa kuulla hänen nimensä — kapteeni d'Arcy — seisoi hän ihmettelystä ihan mykkänä.
"Mikä sinun on?" kysyi Lucy hyväntahtoisesti, kun he kolmisin istuivat kyökissä ja Nesbitt juuri oli maininnut rouva Dalen veljenpojan nimen.
Greeta henkäsi syvään ja laski pois suklaatikupin, jonka hän juuri aikoi viedä huulilleen.
"Olen uneksinut ja yhä uneksinut ja toivonut saavani paikan, jossa löytyisi sairas kapteeni — ja nyt, kun se vihdoinkin on tapahtunut, niin tuskin tiedän, mitenkä tämän voin käsittää!"