"Melkeinpä kaikkea — pestä, silittää, huuhtoa portaita ja laittaa ruokaa ja parikymmentä muuta asiaa sitä paitsi."
Greeta teki vastenmielisyyttä osottavan liikkeen.
"Minä en luule, että menen N:o 9:ään. Minä tahtoisin asua suuremman kadun varrella kuin tämä on. Minä etsin taloa, jossa on puutarha."
"Miksikä et mennyt välitystoimistoon, sinne minä aioin mennä, mutta minun setäni yksipäisesti tahtoi minut tänne."
"Mitä on välitystoimisto? Onko se semmoinen, jossa ihmisiä naitetaan, vai kuinka?"
"Ei ikään, sinä tyhmyri! Sinä kirjoitat nimesi sinne ja sanot mitä osaat tehdä, ja kun sinne sitten tulee joku rouva, niin ne jättävät hänelle sinun nimesi, ja hän etsii sinut, ja jos hän sinusta pitää, niin hän sinut ottaa."
Greetan silmät loistivat.
"Se on mainiota! Sinne menen jo tänään iltapäivällä ja otan parhaan mustan pukuni ylleni. Missä sellainen toimisto on?"
"Se tyttö, joka tuli N:o 14:ään juuri vastikään, sanoo että se on Munkkikadun N:o 54:ssä."
Greeta pani numeron muistiinsa ja meni kotiin riemastuneessa mielentilassa. Hän ei puhunut aikeestaan rouva Creekille, sillä hän epäili, ettei rouva olisi sitä hyväksynyt. Ja siinä hän arvasi oikein, sillä rouva Creek oli siinä suhteessa vanhanaikuinen, eikä hänellä ollut paljon luottamusta välitystoimistoihin. Hän oli sanonut puhuneensa Greetasta sekä raamattunaiselle että sairaanhoitajattarelle, ja he olivat luvanneet Greetaa muistaa, kun kuulisivat, että joku sopiva paikka olisi saatavana. Mutta Greetan mielestä odotus tuli pitkäksi, ja hän päätti ottaa tulevaisuutensa omiin ohjiinsa. Otettuaan yllensä mustan pukunsa ja hattunsa ilmoitti hän rouva Jonesille, että hän aikoi lähteä ulos itsellensä etsimään paikkaa.