Hän meni niin kiireesti ovea kohti, että hän melkein juoksi erään pitkän nuorukaisen syliin, joka juuri astui ovesta sisään.
Ujosteleminen ei kuulunut Greetan luonteeseen.
"Minä otaksun, että te olette Bill", sanoi hän omituisin katsein. "Olen tehnyt, mitä olisi ollut teidän velvollisuutenne tehdä. Teidän vanha isänne tarvitsee jonkun, joka häntä hoitaa. Miksi ette pidä huonetta siistinä? Täällä on niin likaista kuin Lontoossa. Olkaa niin hyvä ja laittakaa täällä oikein siivoa siksi kunnes jälleen tänne tulen."
Hän lähti tiehensä ja Albert Edvard seurasi häntä. Bill katsoi ällistellen hänen jälkeensä.
SEITSEMÄS LUKU.
Eräs toveri.
Vihdoinkin Greeta ennätti Mallowin kartanoon, ja hän oli iloinen siitä, että sai nähdä portin, joka ei vienyt karjapihaan, vaan suoraa päätä itse rakennukselle. Vaaleaverinen, ruusuposkinen tyttö, samanikäinen kuin hän itse, avasi hänelle oven, kertoen että kaikki olivat menneet torille ja hän oli yksin kotona.
Greeta oli harmissaan.
"Kuka sinä olet?" kysyi hän nyrpeästi.
"Minä palvelen täällä."