"En, minä tahdon kaupunkiin. Kerro nyt jotakin Lontoosta. Siellä on penikulmittain puoteja, eikö niin?"
"On, penikulmat penikulmien perästä, mutta maalla on paljon hauskempi."
"Ei totta tosiaankaan."
"Täytyy maksaa kaikesta Lontoossa, mutta maalla saa paljon ilmaiseksi. Täällä poimin tikkuja tulta tehdäkseni, mutta Lontoossa minun täytyy niistä maksaa. Katso näitä keltaesikköjä! En ole mitään niistä maksanut. Lontoossa ne maksaisivat vähintäin markan. Ja Joyce neiti tuli eräänä päivänä sisälle, kädet täynnä vesinenättiä. Täällä hän sai sitä vapaasti poimia, mutta Lontoossa siitä olisi täytynyt maksaa rahaa."
"Niin, rahaa tarvitaan, jos Lontooseen menee; minä tiedän sen."
"Onko sinulla monta ystävää?" Greeta odotti innokkaasti vastausta.
"Minulla? Ei minulla ole ketään."
"Tahdotko minut ystäväksesi? Minä luulen, että pitäisin sinusta. Me olemme molemmat palveluksessa ja melkein samanikäisiä. Minä tahtoisin ystävän, joka olisi näiltä seuduin, ja minä luulen, että me viihtyisimme hyvin yhdessä."
Ellen näytti tulevan hyvin iloiseksi.
"Minä pitäisin hirveästi sinusta, sillä sinä kertoisit minulle Lontoosta. Mutta minä päivinä sinä pääset ulos? Minä voisin tulla sinua vastaan jonakin keskiviikkona."