Eräänä päivänä oli Ellenillä suuri uutinen kerrottavana Greetalle.
"Minun emäntäni saa vuokralaisen — erään rouvan, joka on sairas. Hän tulee asumaan meille koko kuukaudeksi, ja minut pannaan häntä palvelemaan."
"Oohoh", sanoi Greeta syvästi huoaten. "Onpa vahinko, ettei se ole mikään sairas kapteeni!"
"Kuinka niin?"
"Tuleeko hän yksin, eikö hänellä ole sairasta miestä?"
"Ei ole. Ei minua haluttaisi olla kahden sairaan apulaisena — yksikin on jo tarpeeksi vaivalloinen, enkä minä tiedä, miten siinä tulen toimeen."
"Älähän nyt", sanoi Greeta ikäänkuin nuhdellen, "tuo sairas rouva on sellainen ihminen, jolle sinun tulee koettaa tehdä hyvää. Oi Ellen, se on ihanaa! Sinä voit tulla samanlaiseksi kuin se pieni tyttö raamatussa — hän palveli erästä rouvaa ja auttoi rouvan miestä parantumaan, ja hänestä puhuttiin kaikkialla. Sinä voit käsittää, kuinka suuressa arvossa häntä pidettiin, kun hänet pantiin raamattuun! Minä toivoisin olevani sinun sijassasi! Vain vähän aikaa, ymmärrätkö, vain nähdäkseni, mitä voisin tehdä."
"En voi mitenkään käsittää, mitä sinä tarkoitat", sanoi Ellen. "Mitäpä minä voisin tehdä rouvalle muuta, kuin mitä hän käskee ja tahtoo minua tekemään."
"Odota sinä vain ja katso."
Greeta noikkasi salaperäisesti. Hän jatkoi: "Minun Helena neitini on sanonut, että löytyy ihmisiä, joitten sielu on sairas, aivan niin kuin niitäkin, joitten ruumis on sairas. Ja minun opettajani Lontoossa sanoi ihan samaa, paitsi että hän sielun sijasta sanoi sydän. Mutta minä luulen, että sillä on sama merkitys. Ja katso, Ellen, meidän tulee kertoa heille, mihin heidän on mentävä tullaksensa terveiksi, ja sitten he menevät. Eihän se raamatun pieni tyttökään muuta tehnyt, eikä meidänkään tarvitse tehdä sen enempää. Ota selkoa siitä, miten sairaan rouvasi laita on, ja puhu sitten asiasta minulle, minä sanon sinulle kyllä, miten sinun tulee menetellä."