Puhuteltu katsoi ylös. Hänellä oli helmassaan kirja, ja toinen makasi maassa hänen jalkojensa edessä. Hän näytti väsyneeltä ja onnettomalta. Hän katsoi Greetaan sanomatta mitään, ja Greeta kiirehti tavallisuuden mukaan esittämään itseänsä:
"Jos suvaitsette, tahdon ilmoittaa että nimeni on Margareeta Perkins — olen Ellenin ystävä. Ehkä olette kuullut hänen puhuvan minusta. Minä palvelen neitieni luona Ivyn huvilassa. Ja minä pyydän kysyä, onko teillä päänsärkyä tänään? Ja oletteko kuullut, että paras keino päänsärkyä vastaan on, että kastaa nenäliinan kiehuvaan veteen ja hautoo päätään sillä. Minun tädilläni oli tapana tehdä niin, kun hänellä oli kova päänkivistys. Päänsärky on jotakin, joka ei minua milloinkaan vaivaa, mutta se mahtaa olla hyvin vaikeaa, ja minua oikein huolestuttaa teidän tähtenne."
Oli mahdoton suuttua Greetalle, siinä kuin hän seisoi päätään käännellen hyvin juhlallisen näköisenä.
Rouva Dale hymyili tuolle pienelle kummalliselle olennolle, joka seisoi hänen edessään, ja ihmetteli, miten hän saattoi olla noin osaaottavainen hänen asioihinsa.
"En tiennyt, että päänkivistykseni oli puheenaineena muitten kesken", sanoi hän, "mutta olen hyvin kiitollinen ystävällisestä neuvostasi. Olen koettanut lämmintä vettä ennen. En minä aina tunne päänsärkyä — jos se olisikin ainoa, mistä kärsin, olisin onnellinen."
Hän mutisi nuot viimeiset sanat ikäänkuin itsekseen, mutta Greetan hieno kuulo sai niistä kuitenkin selvän.
"Oi, rouvani, minä olen niin huolissani teidän tähtenne. Minä olen itse hyvin onnellinen ja tekisin mielelläni mitä voisin teidän tähtenne."
Taaskin rouva katsoi häneen surullisesti hymyillen.
"Jos sinä saat elää, pikku tyttöni, niin saat kokea, että löytyy elämässä paljon vaikeampaa kuin päänsärky. Toivon, ettei sinun koskaan tarvitse kärsiä sydänsurua, joka usein aiheuttaa tuon taudin."
Hän otti kirjan jälleen käteensä, ja hänen käytöksessään oli jotakin, joka vaikutti Greetaankin. Hän meni pois taloon ja esitti asiansa Ellenille.