Greeta kääntyi Joycen puoleen aivan kauhistuneen näköisenä.
"Oi neiti, sitä en ole milloinkaan tehnyt."
"Mutta sinä olet kirjoittanut, että se voi tapahtua puolessa tunnissa. Tiedätkö, että löytyy ihmisiä, jotka koko elämänsä ajan etsivät rauhaa sieluillensa? Siinä on suuri työ."
Greeta oli ääneti vähän aikaa; sitten rupesivat suuret, raskaat kyyneleet vierimään hänen silmistään poskia pitkin alas.
"Oi, neiti, minä luulin että Jeesus Kristus aina on lähellä. Opettajatar sanoi, ettei meidän milloinkaan tarvitse odottaa. Ja minä ajattelin, että rouvalla mahdollisesti olisi niin paljon muuta tekemistä, ettei hän sitä huomaisi. Minä en tahtonut laskea leikkiä, neiti, en todellakaan tahtonut."
"Sinä et voi sellaista sitoa määrä-aikaan, se on suorastaan kunnioituksen puutetta", sanoi Joyce eikä ollut huomaavinaan hänen kyyneleitänsä.
"En minäkään ollut opettajan luona kauvempaa kuin puolen tuntia", nyyhkytti Greeta. "Minä jäin muiden jälkeen eräänä pyhänä ja pyysin häntä puhutella. Mutta en huoli puhua ajasta mitään, jos neiti niin toivoo. Mutta enkö saa sanoa, että siinä ei kulu pitkää aikaa, jos koko sielullamme pyrimme siihen?"
"Sinä olet hyvin pieni tyttö lähettääksesi sellaisia sanoja aikaihmisille", sanoi Joyce katsoen häneen vakavasti.
Mutta Greetan kasvot loistivat samassa silmänräpäyksessä niin säteilevästä ilosta, että Joyce täydellisesti hämmentyi.
"Niin, neiti, aivan kuin se pieni tyttö, josta raamatussa puhutaan, joka lähetti spitaalitautisen kapteenin parannettavaksi!"