Miesi miekkoinen, jumaloinki verta
On se mielestäin, joka vastapäätäs
Istuen viipyy, ja puheesi kauniin
Kuiskehen kuulee;
Tai näkee sun suus' hyminän suloisen.
Tuo jo rinnassain syämen sytyttää.
Mutta kuin silmäs' minä nään, katoopi
Ääniki kohta.
Kieli kangistuupi, ja jäytäväinen,
Poltto suonissain mua runteleepi;
Silmäin peittää pimeys, ja korvatkin kohiseevat.
Myöspä kasvoiltain hiki kylmä käypi,
Vielä ruumiskin vapisee, ja ruohoo
Kalviamp', kuolleen näköseksi muutun,
Henkiä vailla.
SELITYKSIÄ.
I.
V. 1, 2. Laulaa Atreidiloita, Laulaa Kadmookin aivon. Sanalla Atreidiloita ymmärretään tässä (niinkuin Ramler, mainio Saksalainen arveleepi) ei ainoastaan Atreuksen poikia, Agamemnoa ja Menelaaoa, vaan hänen koko sukukuntaansa. Tämän suvun urhoollisten sekä miesten että vaimoin kovat onnen kohtaukset tarjosivat Greekalaisten Runojoille yltäkyllin aineita Tragòdioita eli surukuvauksia kirjottaissa; samati myös Kadmon onnettomat lapset ja jälkeiset. Anakreon ilmoittaa siis yrittäneensä Tragòdioita kirjottamaan, mutta että luonto veti häntä runoilemaan rakkautta. — Ramler sanoo: muuta ei näy näissä värsyissä ymmärrettävän.
V. 5-7. Mä kielet vasta vaihoin, Mä vaihoin kanteleenki, Ja soitin työt Heerakleen. Näillä vaihetuilla kielillä ja kanteleella Anakreon kaiketi osottaa toista Runolaatua, nimittäin urolaulua; ja ilmoittaa nyt koettaneensa runoilla vielä Heerakleenki mainioita urotöitä; mutta sanoo, ettei tämäkään ainet ollut sopiva hänen luonnollensa, joka vaan mieli rakkautta laulaa.
II.
V. 11. Laapuri — merkihtee samaa kuin keihäs,