— Suokaa anteeksi, huusi isäni pannuaan heilutellen, heidän joukossaan on leijoniakin.
— Siis ei ole puutetta muusta kuin kansalaisista, virkkoi herra
Shippen. Tuileries'n puistossa kaikki ihmiset väittelevät valtion
asioista, eikä noista riidoista milloinkaan lähde järkevää ajatusta.
Teidän kansanne on vain kuin meluava eläintarha.
— Hyvä herra, lievitteli arvon mestarini, on totta, että kun ihmisten yhdyskunnat saavuttavat erään määrän tapojen harjaannusta, ne tulevat tavallaan eläintarhan tapaisiksi, ja että edistys tavoissa on juuri siinä, että eletään häkeissä eikä surkeasti harhailla pitkin salomaita. Tämä tila on yhteistä kaikille Europan kansoille.
— Hyvä herra, sanoi Greenwichin lukkoseppä, Englanti ei ole mikään eläintarha, sillä siellä on parlamentti, josta ministerit ovat riippuvaisia.
— Hyvä herra, vastasi siihen apotti, saattaapa käydä niin, että Ranskassakin kerran on ministereitä, jotka ovat parlamentin alaisia. Ja vieläkin enemmän. Aika tuo muassaan paljonkin muutoksia valtakuntien rakenteeseen, ja saattaapa kuvitella, että Ranska vuosisadan tai parin kuluttua omaksuu kansanvaltaisen hallitusmuodon. Mutta, hyvä herra, valtiosihteerit, jotka ovat hyvin vähäpätöisiä nykyään, eivät silloin ole yhtään mitään. Sillä sen sijaan, että he olisivat riippuvaisia hallitsijasta, jolta he saavat valtansa määrätyksi ajaksi, he alistuvat kansan mielipiteen alle ja tulevat osallisiksi sen vaihtelevaisuudesta. On huomattava, että ministerit jonkunlaisella voimalla harjoittavat valtaansa vain itsevaltiaissa monarkioissa, kuten Josefin, Jaakopin pojan, faaraon ministerin kohtalo ja Haamanin, Ahasveruksen ministerin vaiheet opettavat. Toisella oli suuri tehtävä Egyptin, toisella Persian hallituksessa. Ranskassa tarvittiin vahvaa kuninkuutta ja heikkoa kuningasta Richelieu'n käsivarren varustamiseksi. Kansanvaltaisessa valtiossa ministereistä tulee niin heikkoja, ettei heidän kelvottomuutensa, eipä edes tyhmyytensäkään enää aiheuta vahinkoa.
He saavat valtiopäiviltä vain epävarmat ja huolekkaat valtuudet. Saattamatta ulottaa toiveitaan kauas, pääsemättä laajentamaan tuumiaan, he riutuvat surkeasti kuluttaen pian katoavaa olemassaoloaan. Heidän kasvonsa kellastuvat, kun he koettavat viidensadan koossa olevan kasvoilta lukea toimintakäskyt. Hakiessaan turhaan omia aatteitaan, tietämättömän, hajanaisen ihmisjoukon keskuudesta, he vaipuvat huolten painamaan voimattomuuteen. He eivät enää osaa valmistaa eikä suunnitella mitään edeltäkäsin, ja harrastavat enää vain vehkeilyä ja valehtelua. He kaatuvat niin matalalta, ettei putoaminen tuota heille mitään vahinkoa, ja pikku koulupojat kirjoittavat heidän nimensä seiniin naurattaakseen kaupungin porvareita.
Tälle puheelle herra Shippen kohotteli olkapäitään.
— Mahdollista, virkahti hän; minun on helppo nähdä ranskalaiset sellaisessa tilassa.
— Siinäkin tilassa maailma kulkee kulkuaan, sanoi oiva opettajani.
Syödä täytyy. Siinä suuri välttämättömyys, josta kaikki muut johtuvat.
Herra Shippen sanoi piippuaan pudistellen: