XIII
Akatemiat.
Sinä päivänä saimme tietää, että Séezin piispa oli valittu Ranskan Akatemian jäseneksi. Hän oli parikymmentä vuotta sitten pitänyt ylistyspuheen Pyhälle Macloulle, jota pidettiin oivallisena, ja luulenkin, että siinä oli mainioita kohtia, sillä herra apotti Coignard, oiva opettajani, oli korjaillut sitä ennen kuin lähti hiippakunnasta tuomarin rouvan sisäpiian seurassa. Herra de Séez kuului Normandian parhaaseen aateliin. Koko valtakunnassa kehuttiin täydellä syyllä hänen hurskauttaan, viinikellariaan ja talliaan, ja hänen oma veljenpoikansa piti kirjaa virkatalon tuloista. Hänen vaalinsa ei ihmetyttänyt ketään. Sen hyväksyivät kaikki paitsi Procope kahvilan harmaa-sukat, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä. He ovat uhmailijoita.
Kunnon opettajani moitti lempeästi heidän vastustushenkeään.
— Mitä herra Duclos valittaa? sanoi hän. Eilisestä saakka hän on herra de Séezin vertainen, jolla on kuningaskunnan parhaat papit ja ajokoirat. Sillä akateemikot ovat sääntöjen perusteella yhdenvertaiset. Totta kyllä loppuu saturnalien loukkaava yhdenvertaisuus siihen, kun, istunnon loputtua, herra de Séez nousee vaunuihinsa jättäen herra Duclos'n tahraamaan villasukkansa katuojien lokaan. Mutta jollei hän haluakaan olla sillä lailla herra de Séezin vertainen, niin miksi hän sitte lyöttäytyy yhteen tuon kerskailevan joukkion kanssa? Miksi hän ei istuudu tynnyriin kuin Diogenes tai Saint-Vincent'in kirjuritupaan niin kuin minä? Vain tynnyristä tai nurkkakamarista saattaa hallita tämän maailman suuruuksia. Vain siellä saa olla oikea herra ja ruhtinas. Onnellinen se, joka ei ole kiinnittänyt toivoaan Akatemiaan! Onnellinen se, joka elää pelkoja ja toiveita paitsi, ja joka tietää kaiken mitättömyyden! Onnellinen se, joka tajuaa, että on yhtä turhaa olla akateemikko kuin ei olla! Sellainen viettää häiriintymättä hiljaista ja piiloisaa elämää. Kaunis vapaus seuraa häntä kaikkialla. Hämärässään hän viettää viisauden hiljaisia juomajuhlia, ja kaikki Muusat hymyilevät hänelle kuin tuttavalleen.
Näin puhui oiva opettajani, ja ihailin puhdasta intoa, joka paisutti hänen ääntään ja säteili hänen silmistään. Mutta nuoruuden rauhattomuus kiihotti minua. Halusin puuttua asiaan, heittäytyä taisteluun, ilmaista esiintyväni akatemian puolesta tai vastaan.
— Herra apotti, kysyin, eikö akatemian velvollisuutena ole kutsua jäsenikseen valtakunnan parhaat henget pikemmin kuin tuon kirjaa pitävän piispan sedän?
— Poikani, vastasi lempeästi oiva opettajani, jos herra de Sèez osoittautuu ankaraksi määräyksissään, loisteliaaksi ja hienostelevaksi elämässään, jos hän sanalla sanoen on kirkkoruhtinaiden koristus ja on sepittänyt tuon puheen Maclou'n kunniaksi, jonka johdanto, viitaten Ranskan kuninkaan parantumiseen risataudista on näyttänyt ylhäiseltä, haluaisitko akatemian hylkäävän hänet siksi, että hänellä on yhtä mahtava kuin miellyttäväkin veljenpoika? Siten olisi osoitettu vain barbaarista hyveellisyyttä ja rangaistu epäinhimillisyydellä herra de Séeziä hänen sukunsa suuruudesta. Akatemia on tahtonut unohtaa sen. Jo se, poikani, on hyvin jalomielistä.
Uskalsin vastata tähän puheeseen, niin oli nuori veri kuohahtanut päähäni.
— Herra apotti, sanoin, suvaitkaa, että ajatukseni vastustaa esittämiänne näkökohtia. Kaikki tietävät, että herra de Séez on huomattava vain luonteensa keveyden takia, ja ihaillaan ainoastaan hänen taitoaan liukua puolueitten väliin. Hänen on nähty hiljalleen osaavan asettua jesuiittojen ja jansenistien väliin ja värittää kalpea varovaisuutensa kristillisen säälin ruusuilla. Hän luulee tehneensä kylliksi, kun ei ole jättänyt ketään tyytymättömäksi ja pitää ainoana harrastuksenaan pysyttää menestyksensä. Siis hänen jalo sydämensä ei millään lailla ole tuottanut hänelle kuninkaan kuuluisain suojattien ääniä. Eikä hänen hieno henkensäkään. Sillä paitsi tuota pyhän Maclou'n ylistystä, josta hänellä ei ollut muuta (kaikki sen tietävät) kuin lukemisen vaiva, tuo hiljainen piispa on päästänyt julkisuuteen ainoastaan sijaisensa surkeita määräyksiä. Hänellä ei ollut muita suosituksia kuin puheensa sulavuus ja seurustelutapansa kohteliaisuus. Onko siinä kylliksi ansioita kuolemattomuutta varten?