— Jacobus, intti ystävällisesti herra apotti Coignard, ajattelet yhtä yksinkertaisesti kuin äitisi, jolta olet yksinkertaisuutesi perinyt, ja huomaan, että vielä kauan säilytät luontaisen lapsellisuutesi. Onnittelen sinua siitä. Mutta tuo viattomuus ei saa tehdä sinua väärin tuomitsevaksi: riittää jo, kun pysyt tietämättömänä. Se kuolemattomuus jonka herra de Séezin osalle on langennut, ei vaadi, että hän olisi joku Bossuet tai Belzunse, se ei ole kaiverrettu hämmästyneiden kansojen sydämiin, se on kirjoitettu paksuun luetteloon ja käsitäthän, ettei tuollainen paperinen laakeri sovi muihin kuin sankarillisiin päihin.
Jos neljänkymmenen joukossa onkin sellaisia henkilöitä, jotka ovat pikemmin hienostuneita kuin sankarillisia, niin mitä pahaa näet siinä? Keskinkertaisuus loistaa akatemiassa. Ja missä se ei loistaisi? Onko se vähemmän mahtava parlamenteissa tai valtioneuvostossa, jossa se epäilemättä on vähemmän paikoillaan? Täytyykö miehen tosiaan olla erikoisen etevä, ottaakseen osaa sanakirjan toimittamiseen, joka haluaa säännöstellä käytännön saattaessaan vain seurata sitä?
Akateemikot asetettiin, kuten tiedetään, säännöstelemään kaunista sanontaa mitä puheeseen tulee, siivoamaan kielen kaikista vanhoista ja kansanomaisista epäpuhtauksista, ettei vain ilmestyisi toista Rabelais'ta, toista Montaigne'a tuoksuamaan maamoukilta, tolvanoilta ja provinssilta. Sitä varten kutsuttiin koolle hienon tavan tuntevat ylimykset ja kirjailijat, joitten etu vaati sen tuntemista. Tämä sai pelkäämään, että seura tyrannimaisesti uudistaisi ranskankielen. Mutta pian huomattiin, että tällainen pelko oli turha ja että akateemikot seurasivat käytäntöä pikemmin kuin hallitsivat sitä.
Akatemia tyytyi pian kokoamaan suureen sanakirjaan käytännössä tapahtuvat edistysaskeleet. Se on kuolemattomien ainoa tehtävä.[8] Sen suoritettuaan heillä on hyvää aikaa huvitella keskenään. Tätä varten he tarvitsevat iloisia, keveitä, suopeita kumppanuksia, miellyttäviä virkatovereita, maailman tuntevia ja ymmärtäviä miehiä. Sellaisia eivät etevät henkilöt aina ole. Nero on joskus hyvin vähän seuranhaluinen. Harvinainen mies on harvoin kekseliäs huvituksissa. Akatemia on saattanut olla ilman Pascalia ja Descartesia. Kuka voi väittää, että se yhtä hyvin olisi voinut olla välittämättä Godau'sta, Courart'ista, tai jostain muusta notkeahenkisestä, seurustelukykyisestä ja kekseliäästä henkilöstä?
— Voi sentään, huokasin, akatemia ei siis olekaan jumalallisten miesten senaatti, kuolemattomien neuvosto; se ei siis olekaan runouden ja kaunopuheisuuden ylevä areopagi?
— Ei ollenkaan poikani. Se on seura, joka saarnaa hienoa käytöstä, ja joka sen vuoksi on saavuttanut suuren maineen vieraitten kansojen ja varsinkin moskovalaisten keskuudessa. Et saata käsittää, kuinka syvästi saksalaiset paroonit, Venäjän armeijan everstit ja englantilaiset lordit kunnioittavat Ranskan akatemiaa! Nuo europalaiset eivät tiedä korkeampaa kuin meidän akateemikkomme ja tanssijattaremme. Tunsin erään hyvin komean sarmaattilaisen ruhtinattaren, joka Pariisissa käydessään innokkaasti haki akateemikkoa, uhratakseen hänelle heti paikalla kainoutensa.
— Jos asianlaita on sellainen, huudahdin, niin kuinka akateemikot saattavat turmella hyvän maineensa noilla huonoilla valinnoilla, joita täällä niin yksimielisesti moititaan?
— Ohoh! Jacobus poikani, selitti oiva opettajani, älä puhu pahaa huonoista valinnoista. Ensistäänkin tulee kaikissa inhimillisissä asioissa antaa sattumallekin sijansa, joka on, kaikki huomioon ottaen, Jumalan osa maan päällä ja ainoa seikka, missä jumalallinen kaitselmus selvästi ilmestyy tässä maailmassa. Sillä käsitäthän hyvin, poikani, että se mitä sanotaan kohtalon älyttömyydeksi ja onnen oikuiksi on todellisuudessa vain jumalallisen viisauden ylemmyyttä sen leikkiessä väärien viisaiden neuvoilla. Toiseksi tulee ryhmienkin keskuudessa antaa hiukan tyydytystä oikuille ja mielikuvituksen leikille. Puhtaasti järkevä yhteiskunta olisi ihan sietämätön; se riutuisi oikeudenmukaisuuden kylmän painostuksen alla. Se ei uskoisi olevansa mahtava eikä edes vapaakaan, jollei sillä silloin tällöin olisi mieluisaa riemua uhmailla selvää järkeä ja ymmärrystä. Omituisien oikkujen helliminen on tämän maailman mahtavien helmasyntejä. Miksikä ei akatemiakin saisi käyttää kuuta tunnuskuvanaan kuten Turkin sulttaani ja kauniit naiset?
Monet vastakkaiset kiihkot yhtyvät aiheuttaakseen nuo huonot valinnat, jotka kiukustuttavat yksinkertaisia sieluja. On kunnon ihmisten huvitusta ottaa onneton ihminen ja tehdä hänestä akatemian jäsen. Niinpä psalmistankin Jumala korottaa köyhän loasta. Erigens de stercore pauperem, ut collocet eum cum principibus, cum principibus populi sui. Sellaiset heitot hämmästyttävät kansaa, ja niitten tekijät luulevat kai olevansa varustetut salaperäisellä pelottavalla voimalla. Ja mikä ilo onkaan kohottaa henkisesti köyhä loasta, kun samalla kertaa saa jättää hämäryyteen jonkun älyn hirmuvaltiaan. Se on samanlaista kuin jos yhdellä siemauksella joisi harvinaisen ja suloisen sekotuksen, joka on tehty täytetystä armeliaisuudesta ja tyydytetystä kateudesta. Niin saa nauttia kaikilla aisteilla ja tyydyttää ihmisen kokonaisuudessaan. Ja luuletko, että akateemikot saattaisivat vastustaa sellaista juomaa?
Vielä on otettava huomioon se, että kun he näin hankkivat itselleen tuon tietoviisaan nautinnon, akateemikot samalla toimivat omaksi edukseen. Vain suurista miehistä koottu seura olisi vähälukuinen ja tuntuisi ilottomalta. Suuret miehet eivät saata kärsiä toisiaan, ja heillä ei juuri ole sukkeluuden lahjaa. On hyvä sekoittaa heidät pieniin. Se tuottaa heille huvia. Pienet voittavat tällaisesta naapuruudesta, suuret vertailusta. Toiset hyötyvät yhtä hyvin kuin toisetkin. On ihmeteltävää, millä varmoilla tempuilla, kuinka loistavilla järjestelyillä Ranskan akatemia hankkii eräille jäsenilleen tärkeyttä, jonka se saa toisilta. Se on aurinkojen ja kiertotähtien kokous, missä kaikki loistaa joko omalla tai lainatulla valolla.