Kun häneltä kysyttiin, miksi hän ei huutanut apua, hän vastasi, että hämmästys oli tukahduttanut hänen äänensä. Tuomareitten tiukasti kysellessä hän lisäsi tulleensa raskaaksi tuon väkivallan johdosta ja synnytti ennen aikaansa. Hän ei millään lailla ollut vaikuttanut synnytyksen aikaisuuteen ja olisi pysynyt siitä tietämättömänä, jollei eräs palvelijatar olisi selittänyt asian oikeaa laitaa.
Tuomarit olivat tyytymättömiä tähän selitykseen, mutta eivät oikein tienneet kuinka sen kumoisivatkaan, kun satunnainen seikka toi syytteelle varman perusteen. Kävellessään herra Pierre Gillet'n, kuninkaallisen linnanpäällikön puiston aidan luona, eräs sotilas näki ojassa aidan vieressä korpin, joka nokallaan kiskoi vaatekappaletta. Hän lähestyi paremmin nähdäkseen ja löysi pienen lapsen ruumiin. Siitä hän heti ilmoitti tuomareille. Lapsi oli kääritty paitaan, jonka kauluksessa oli kirjaimet H.G. Todettiin, että sikiö oli täysin kehittynyt ja lapsen murhaajaksi todistettuna Hélène Gillet tuomittiin lain mukaan kuolemaan. Sen arvokkaan toimen vuoksi, mikä hänen isällään oli, hän sai luvan nauttia aatelisille kuuluvaa oikeutta: kuolla mestaamalla.
Asia siirrettiin Dijonin ylioikeuteen ja tyttö vietiin kahden jousimiehen vartioimana Bourgognen pääkaupunkiin tutkintovankilaan. Hänen äitinsä, joka oli seurannut häntä, sulkeutui Bernhardininunnien luostariin. Ylioikeuden tuomarit tutkivat asiaa maanantaina, toukokuun 12 päivänä, viimeisessä istunnossa ennen Helluntaijuhlaa. Oikeusneuvos Jacobin lausunnon mukaan tuomarit vahvistivat Bourgin lautakunnan päätöksen määräten, että vanki oli kuljetettava mestauspaikalle hirttonuora kaulassa. Yleisön keskuudessa oltiin sitä mieltä, että tuo halventava yksityiskohta oli lisätty tuomioon oudolla ja sopimattomalla tavalla vangin aateluuteen nähden, ja tavallisia muotoja rikkovaa ankaruutta moitittiin. Mutta päätöksestä ei voinut valittaa ja se oli pantava toimeen viivyttelemättä.
Ja niinpä samana päivänä, kello puoli neljä iltapäivällä Hélène Gillet vietiin mestauslavalle kellojen soidessa, kulkueessa, jonka edessä kävi torvensoittajia puhaltaen niin voimallisesti, että kaikki kaupungin asukkaat kuulivat sen taloihinsa ja langeten polvilleen rukoilivat Jumalaa kuoloon menevän sielun puolesta. Kuninkaan sijaisen edustaja ratsasti hevosella palvelijoitten seuraamana. Sitte seurasi tuomittu, työntökärryissä, nuora kaulassa, kuten ylioikeuden päätöksessä oli määrätty. Häntä tuki kaksi jesuiittaa ja kaksi kapusiiniveljestä, jotka näyttivät hänelle ristillään kuolevaa Kristusta. Hänen takanaan pysytteli pyöveli kirveineen ja pyövelitär saksineen. Komppania jousimiehiä ympäröi kärryjä. Takana tunkeili uteliasta joukkoa, jossa oli paljon käsityöläisiä, leipureita, teurastajia ja muurareita, ja josta kohosi aika melu.
Kulkue pysähtyi n.s. Morimontin torille, jonka nimi ei, kuten saattaisi näyttää, johdu siitä, että se on rikollisten kuolinpaikka, vaan se on jäänyt muistoksi Morimontin ristiä ja mitraa kantavista apoteista, joilla aikanaan oli siellä asuntonsa. Puinen lava oli rakennettu sinne kiviporrasten päälle, joista päästiin maanalaiseen kappeliin, missä munkit rukoilevat tuomittujen sielujen puolesta.
Hélène Gillet nousi portaita neljän munkin, pyövelin ja hänen vaimonsa seuraamana. Kun viime mainittu oli irroittanut köyden rangaistavan kaulasta hän leikkasi Hélènen tukan puolen jalan pituisilla saksillaan ja sitoi hänen silmänsä. Munkit lausuivat rukouksia. Mutta äkkiä pyöveli alkoi vavista ja kalpeni. Hänen nimensä oli Simon Grandjean, mutta hän oli hintelä mies ja yhtä pelokas ja lempeä kuin hänen vaimonsa, naispyöveli, näytti raa'alta, Hän oli aamulla nauttinut ehtoollista vankilassa, mutta sittenkin hän näytti hämmentyneeltä; häneltä tuntui puuttuvan rohkeutta tuon nuoren tytön tappamiseksi. Hän kääntyi kansan puoleen ja sanoi:
— Suokaa anteeksi, jos täytän huonosti tehtäväni. Minulla on ollut kuume kolme kuukautta.
Sitte hän horjuen, käsiään väännellen ja kasvonsa taivaaseen kohottaen heittäytyi polvilleen Hélène Gillet'n eteen ja pyysi häneltä anteeksi kaksi kertaa. Hän anoi munkkeja siunaamaan häntä, ja kun naispyöveli oli sovittanut tuomitun pään pölkylle, hän nosti kirveensä.
Jesuiitat ja kapusiinit huusivat: "Jeesus Maaria!" ja joukosta kuului kumea huokaus. Isku, jonka piti taittaa kaula, teki vain suuren haavan vasempaan olkapäähän ja tyttö parka kaatui oikealle kyljelleen.
Kääntyen joukon puoleen Simon Grandjean huusi: