— Tappakaa minut!
Pilkkahuutoja kaikui ja kiviä heitettiin mestauslavalle, kun naispyöveli asetteli tuomitun päätä takaisin pölkylle.
Mies tarttui kirveeseensä. Iskien toistamiseen hän löi ammottavan haavan tuomitun kaulaan, joka pyövelin käsistä irti päässeenä kaatui pölkyltä kirveen päälle.
Tällä kertaa tuli joukon kirkuna kamalaksi, ja sellainen kivisade tulvi lavalle, että Simon Grandjean, molemmat jesuiitat ja kapusiinit hyppäsivät maahan. He kiiruhtivat kappeliin ja sulkivat oven perässään. Naispyöveli jäi yksin lavalle tuomitun kanssa ja haki kirvestä. Kun hän ei sitä löytänyt, hän otti köyden, jolla Hélène Gilletä oli kuljetettu, kiersi sen hänen kaulaansa ja laskien jalkansa hänen rinnalleen koetti kuristaa hänet. Tarttuen köyteen molemmin käsin verta vuotava Hélène koetti puolustautua. Silloin vaimo Grandjean veti hänet köydestä, pää edellä lavan alle ja päästyään kiviportaille koetti leikata hänen kaulansa saksillaan.
Hänen siinä puuhassa ollessaan teurastajat ja muurarit kaasivat päälliköt ja sotilaat ja tunkeutuivat lavan ja kappelin edustalle. Monet voimakkaat käsivarret tarttuivat tuomittuun ja kantoivat hänet mestari Jaquinin, parturi-välskärin puotiin.
Kappelin ovea vasten hyökkäävä kansanjoukko olisi piankin saanut sen murretuksi. Mutta molemmat jesuiitat ja kapusiinit aukaisivat sen kauhuissaan. Kantaen ristejään kohotetuissa käsissään heidän onnistui suurella vaivalla tunkeutua raivoavan joukon läpi.
Mutta pyöveli ja hänen vaimonsa kivitettiin hengiltä ja heidän ruumiitaan laahattiin pitkin katuja. Tultuaan tuntoihinsa välskärin käsissä Hélène Gillet pyysi juotavaa. Sillä aikaa kuin mestari Jaquin sitoi hänen haavojaan, hän sanoi:
— Eikö minulla olekaan muuta vikaa kuin tämä? Huomattiin hänen saaneen kaksi kirveen ja kuusi saksien haavaa, jotka olivat puhkaisseet hänen huulensa ja kaulansa, ja että kirves, jonka päälle hän oli kaatunut ja joka oli laahannut mukana pyövelin vaimon vetäessä, kun tämä tahtoi kuristaa hänet, oli pahoin vahingoittanut hänen lanteitaan ja sitäpaitsi hänen ruumiissaan vielä oli joukon heittämien kivien jättämiä mustelmia.
Kuitenkin hän parani kaikista haavoistaan. Jäätyään mestari Jaquinin luo sotilaitten vartioitavaksi hän toisti alituiseen:
— Eikö kaikki olekaan lopussa? Otetaanko minut hengiltä?