Kunnon mestarini lupasi. Kuka ei olisi tehnyt samoin hänen sijassaan?
Cathérine sanoi hänelle silloin vilkkaasti:
— Te tiedätte, hra Jérôme, että apotti La Perruque, Saint-Benoît'n apupappi, syyttää veli Angea, että tämä muka olisi varastanut hänen aasinsa ja tuosta on apupappi tehnyt virallisen kantelun. Ei voi olla väärempää syytöstä. Tämä kunnon munkki oli lainannut aasin kuljettaakseen pyhäinjäännöksiä maalaiskyliin. Aasi hävisi tiellä. Pyhäin jäännökset löydettiin. Se on asiassa oleellista, kuten veli Ange sanoo. Mutta apotti La Perruque vaatii takaisin aasiaan eikä anna sijaa järjen äänelle. Hän tahtoo sulkea tuon pikku munkin piispan vankilaan. Te yksin voitte saada viihtymään hänen vihansa ja ottamaan takaisin kanteensa.
— Mutta, hyvä neiti, sanoi apotti Coignard, siihen minulla ei ole voimaa eikä halua.
— Oh! jatkoi Cathérine puhettaan liukuen hänen lähelleen ja katsoen häntä keskitetyllä hellyydellä. Mitä haluun tulee, olisin sangen onneton ellen onnistuisi sitä teihin lietsomaan. Mitä taas voimaan tulee, hra Jérôme, se teillä on. Eikä mikään olisi teille helpompaa kuin pelastaa tuo pikku munkki. Riittäisi, että te antaisitte herra La Perruquelle kahdeksan saarnaa laskiaiseksi ja neljä adventiksi. Te kirjoitatte niin hyviä saarnoja, että täytyy tuottaa teille suurinta mielihyvää niitä kirjoittaa. Sommitelkaa nuo kaksitoista saarnaa, hra Jérôme, sommitelkaa ne heti. Käyn itse hakemassa ne teiltä asunnostanne Saint-Innocent'issa.
— Herra La Perruque, jolla on korkeat ajatukset tiedoistanne ja ansioistanne, pitää varmaan kahtatoista saarnaanne aasin arvoisena. Heti kun hänellä on nuo kaksitoista saarnaa hän on peruuttava kanteensa. Hän on sen sanonut. Mitä on teille kaksitoista saarnaa, hra Jérôme? Ja minä lupaan kirjoittaa aameneni niistä viimeisen alle. Te lupaatte, lisäsi hän kiertäen käsivartensa hänen kaulaansa.
— Tästä, sanoi ankarasti hra Coignard irroittaen kauniit kätöset kaulaltaan, minä kieltäydyn ehdottomasti. Lupaukset, joita kauniille tytölle annetaan, ovat sitovia vain lihalle eikä ole mikään synti evätä niitä. Älkää luottako minun apuuni, sorja tyttöseni, että tahtoisin pelastaa tuon parrakkaan viettelijän oikeuden käsistä. Jos kirjoittaisin yhden tai kaksi tai kaksitoista saarnaa, niin tekisin sen noita huonotapaisia munkkeja vastaan, jotka ovat Pyhän Kirkon häpeä ja kirppujen kaltaisia, jotka ovat tarttuneet Pyhän Pietarin vaatetukseen. Tuo veli Ange on konna. Hän antaa kunnon naisten kosketella muka pyhäin jäännöksinä jotakin lampaan tai porsaan luuta, jonka hän itse on kalunnut puhtaaksi ällöttävällä ahmattiudella. Lyönpä vetoa, että hän on kuljettanut hra La Perruquen aasin selässä jotakin enkeli Gabrielin siivensulkaa, sädettä tietäjien tähdestä ja jossakin pienessä jouhisoittimessa niiden kellojen kaikua, jotka soivat Salomonin temppelin tapulissa. Hän on oppimaton, hän on valehtelija, ja te rakastatte häntä. Siinä on kolme syytä, joiden vuoksi hän on minulle vastenmielinen. Jätän teidän arvosteltavaksenne, hyvä neiti, mikä noista kolmesta on painavin. Se voi olla myöskin niistä vähimmän kunniallinen, sillä toden totta, olin viehtynyt juurikään niin väkivaltaisesti, että se ei ole ollenkaan minun ikäni eikä säätyni mukaista. Mutta älkää pettykö. Tunnen varsin vilkkaasti sen herjan, minkä tuo teidän niskapussillinen kaapukonnanne muodostaa Herramme Jeesuksen Kirstuksen Kirkolle, jonka sangen arvoton jäsen minä olen, ja tuo kapusiini vaikuttaa minuun niin vastenmielisesti, että minut valtaa äkillinen halu mietiskellä jotakin Pyhän Johannes Chrysostomuksen kaunista kohtaan sensijaan, että hieroisin tässä polviani teidän polviinne, hyvä neiti, kuten olen neljännestunnin tehnyt. Sillä syntisen himo on katoavaista, mutta Jumalan kunnia pysyy iankaikkisesti. En ole koskaan liioitellut lihan synnin käsitettä, se oikeus täytyy antaa minulle.
En säiky niinkuin hra Nikodemus niin pientä seikkaa kuin huvitella jonkun sievän tyttösen kanssa. Mutta en voi ensinkään sietää mielen alhaisuutta, en tekopyhyyttä, en valhetta, enkä tuota raakaa tietämättömyyttä, jotka tekevät teidän veli Angestanne täydellisen kapusinin. Teihin tarttuu hänen hommastaan, hyvä neiti, rentustelun tapa, joka vetää teidät paljon alapuolelle teidän säätyänne, ilotytön säätyä. Tunnen sen häpeät ja kurjuudet, mutta se on paljon korkeammalla kapusiinien säätyä. Tuo lurjus häväisee teidät samoin kuin hän on häpeä itse Pyhän Jaakon kadun lokavirroillekin niihin astuen jalallaan. Ajatelkaa, hyvä neiti, kaikkia niitä hyveitä, joilla te vielä voisitte epämääräisessä ammatissanne kaunistauta ja joista yksikin ehkä voisi avata teille eräänä päivänä Paratiisin, ellette olisi tuon saastaisen sian nöyrin orja ja palvelija.
Sallien kaiken teissä muodostua siksi mikä lopuksi on tarpeellista, että voisi jättää teidät teistä erotessaan, te voisitte, Cathérine, kukoistaa uskossa, toivossa ja rakkaudessa, rakastaa köyhiä ja käydä katsomassa sairaita. Te voisitte olla almujen antaja ja myötäkärsijä ja te voisitte iloita kainosti taivaan pilvistä, merien, metsien ja ketojen kauneudesta. Te voisitte aamulla ikkunanne aukaistessanne ylistää Jumalaa kuunnellen lintujen laulua, te voisitte pyhiinvaellusten päivinä nousta Pyhän Valeriuksen kukkulalle ja itkeä siellä, ristin alla, suloisesti kadotettua viattomuuttanne, te voisitte tehdä samoin kuin Hän, joka yksin lukee ihmissydänten salaisuudet, te voisitte tehdä niin, että Hän voisi sanoa: 'Cathérine on minun luontokappaleeni ja minä tunnen hänet sen kauniin valon jätteistä, joka ei suinkaan ole sammunut hänessä'.
Cathérine keskeytti hänet.