— Mikä teillä on ollut, Crainquebille? Teitä ei ole näkynyt kolmeen viikkoon. Oletteko ollut sairas? Näytätte vähän kalpealta.
— Niin, tiedättekö, rouva Mailloche, minä olen elänyt koroillani.
Hänen elämäänsä ei ole tullut mitään muutosta, paitsi että hän käy viinakaupassa entistään useammin. Siksi näet, että hän kuvittelee olevan juhlapäivän, ja että hän on saanut tutustua niin moneen ihmisystävälliseen henkilöön. Hän palaa hieman iloisella päällä ylisilleen. Ojennuttuaan olkitilalleen hän levittää ylleen säkit, jotka kastanjakauppias kadunkulma-puodista on hänelle lainannut ja joita hän käyttää peittonaan, ja hän ajattelee:
— Vankilassa ei ole valittamista; siellä on kaikki mitä tarvitaan.
Mutta parempi on kuitenkin olla kotona.
Hänen tyytyväisyytensä ei kestänyt kauan. Hän huomasi pian, että ostajat katsoivat häneen nyrpeästi.
— Hyvää selleriä, rouva Cointreau!
— En tarvitse.
— Mitä, ettekö tarvitse? Ettehän toki elä paljaalla ilmalla.
Vastausta sanomatta rouva Cointreau kääntyi pois ja meni ylpeästi takaisin suureen leipomoliikkeeseen, jonka omistaja hän oli. Puotirouvat ja portin vartiavaimot, jotka taannoin vielä kilvan pyörivät hänen vihannan ja kukitellun kuormansa ääressä, kääntyivät nyt pois hänestä. Tultuaan sille kohdalle, missä kenkäkauppa "Suojelusenkeli" oli, ja missä hänen seikkailunsa lain ja oikeuden kourissa alkoi, huusi hän:
— Rouva Bayard, rouva Bayard, te olette minulle velkaa viisitoista sou'ta viime kerralta.