Oikeus haki Putois'ta innokkaasti käsiinsä, mutta teki työtä turhaa. Kun huomattiin, ettei hän ollut löydettävissä, tuli jokaiselle kunnianasiaksi löytää hänet; ja eräille ovelapäille se onnistuikin. Ja kun oli paljon ovelapäitä Saint-Omerissa ja sen ympäristössä, niin nähtiin Putois yht'aikaa kaduilla, viljavainioilla ja metsässä. Siten liitettiin hänen luonteeseensa vielä eräs ominaisuus: tuo kaikkiallisuuden kyky, joka on niin monella sadun sankarilla. Olento, jolla on mahti vilahduksessa jättää taakseen pitkät taipaleet ja joka äkisti ilmestyy siihen, missä häntä kaikkein vähimmän odotetaan, saattaa säikähdyttää rohkeimmankin pahanpäiväiseksi. Putois'sta tuli koko Saint-Omerin kauhu. Rouva Cornouiller, joka varmasti uskoi että Putois oli varastanut häneltä kolme meloonia ja kolme teelusikkaa, eli vavistuksessa Monplaisiriin sulkeutuneena. Ei rautaveräjät, ei lukot eikä säpit saaneet häntä rauhoittumaan. Putois oli hänelle kammottavan epäaineellinen olento, joka kulki lukittujen ovien lävitse.
Eräs kotoinen tapahtuma sai hänen kauhunsa kaksinkertaiseksi. Hänen kyökkipiikansa oli joutunut revonritaan, ja tuli aika, jolloin hän ei enää voinut salata harha-askeltaan. Mutta hän kieltäytyi itsepäisesti ilmaisemasta viettelijäänsä.
— Kyökkipiian nimi oli Gudule, sanoi neiti Zoé.
— Niin, hänen nimensä oli Gudule, ja hänelle olisi luullut riittävän suojaksi lemmen vaaroja vastaan pitkän kaksijakoisen parran, joka kasvoi hänen leuallaan. Äkisti putkahtanut parta varjeli sen kuninkaantyttären neitsyyden, jota Pragin kaupunki palvelee pyhimyksenään. Parta, joka ei enää ollut nuorta pahaista, ei riittänyt suojaamaan Gudulen siveyttä. Rouva Cornouiller patisti Gudulea sanomaan sen miehen nimen, joka ensin tehtyään hänelle tekoset jätti hänet oman onnensa nojaan. Gudule hyrskyi yhtenä kyyneltulvana, mutta oli vaiti. Eivät auttaneet ei rukoukset eikä uhkaukset. Rouva Cornouiller pani toimeen pitkän ja seikkaperäisen tutkimuksen. Hän tiedusteli ovelasti mies- ja naisnaapureiltaan, tavaranhankkijoiltaan, puutarhurilta, radanvartialta ja santarmeilta; ei mikään johtanut häntä rikollisen jäljille. Hän koetti uudelleen saada Gudulen tunnustamaan kaikki.
"Oman etusi tähden, Gudule, sano minulle, kuka hän on."
Gudule pysyi mykkänä.
Yht'äkkiä välähti silloin rouva Cornouiller'n mieleen:
"Se on Putois!"
Kyökkipiika itki eikä vastannut.
"Se on Putois! Kuinka en sitä ennemmin arvannut? Se on Putois!
Poloinen! Poloinen! Poloinen!"