Ensimäinen tuomari: Lakien arvosteleminen ei sovi siihen kunnioitukseen, mitä meidän on niille osoittaminen.
Toinen tuomari: Ellemme käsitä niiden kovuutta, kuinka voimme silloin niitä lieventää?
Ensimäinen tuomari: Me olemme tuomareita, emmekä lainsäätäjiä ja filosofeja.
Toinen tuomari: Me olemme ihmisiä.
Ensimäinen tuomari: Ihminen ei voi tuomita ihmistä. Tuomioistuimelle istuessaan tuomari riisuu yltään inhimillisyytensä. Hän koroittuu jumalaksi eikä enää tunne iloa eikä surua.
Toinen tuomari: Oikeus, jota ei säädetä myötätunnolla, on julminta vääryyttä.
Ensimäinen tuomari: Oikeus on täydellinen, kun se on kirjaimen mukainen.
Toinen tuomari: Milloin oikeus on vailla henkeä, on se mielettömyyttä.
Ensimäinen tuomari: Lakien alkuperuste on jumalallinen ja vähäpätöisimmätkin siitä johtuvat seuraukset ovat jumalallisia. Mutta jos laki ei olisi kokonaan jumalasta, jos se olisi kokonaan ihmisestä, tulisi sittenkin noudattaa lain kirjainta. Sillä kirjain pysyy, mutta henki on häilyväinen.
Toinen tuomari: Laki on kokonaan ihmisestä alkuisin ja se syntyi ymmärtämättömänä ja julmana, kun ihmisjärki oli heikolla alku-oraallaan. Mutta vaikkapa se olisikin jumalallinen olemukseltaan, tulisi noudattaa henkeä eikä kirjainta. Sillä kirjain on kuollut, mutta henki on elävä. Näin puheltuaan molemmat vanhurskaat tuomarit astuivat alas ratsuiltaan ja lähtivät saattueineen oikeussaliin, kussa heitä odotettiin säätämään, mitä kullekin kuului. Heidän hevosensa, jotka olivat sidotut paaluun suuren jalavan alle, alkoivat haastella keskenään. Ensimäisen tuomarin hevonen puhui ensiksi: