— Kun maa, sanoi hän, on hevosten hallussa — ja kerran se epäilemättä on heille kuuluva, sillä hevonen on ilmeisesti luomisen lopullinen päämäärä ja viimeinen tarkoitusperä — kun maa on hevosten hallussa ja meillä on vapaus menetellä mielemme mukaan, niin me elämme lakien alaisina kuten ihmiset ja suomme itsellemme huvin vangita, hirttää ja ruhjoa kaltaisiamme. Meistä tulee siveellisiä olentoja. Se on näkyvä niistä vankiloista, hirsipuista ja vipuhirsipuista, joita on kohoava meidän kaupungeissamme. Meillä on oleva lakiasäätäviä hevosia. Mitä ajattelet siitä, Rusko? Rusko, joka oli toisen tuomarin ratsu, vastasi olevansa sitä mieltä, että hevonen on luomisen kruunu, ja toivovansa, että hevosen valtakunta oli tuleva enemmin tai myöhemmin.
— Valko, lisäsi hän, kun olemme rakentaneet kaupunkeja, täytyy meidän, kuten sanot, perustaa järjestyksenvalvonta kaupunkeihin. Silloin minä tahtoisin, että hevosten lait olisivat hevos-ystävällisiä, se on: hevosia ja hevosten parasta suosivia.
— Mitä sillä tarkoitat, Rusko? kysyi Valko.
— Minä tarkoitan juuri sitä mitä sanon. Minä vaadin, että lait vakuuttavat itsekullekin kauraosuutensa ja paikkansa hevostallissa, ja että jokaisella olisi lupa rakastaa niinkuin mieli tekee, silloinkun on se aika. Sillä kaikella on aikansa. Sanalla sanoen minä tahdon, että hevos-lait olisivat luonnonmukaisia.
— Minä toivon, vastasi Valko, että lainsäätäjillämme on oleva ylevämpi ajatuskanta kuin sinulla, Rusko. He ovat laativat lakinsa taivaallisen hevosen ilmoituksesta, hänen, joka on luonut kaikki hevoset. Hän on kaikkihyvä, siksi että hän on kaikkivaltias. Valta ja hyvyys ovat hänen ominaisuutensa. Hän on määrännyt luotunsa kantamaan suitsia, pitämään päitsiä, tuntemaan kannusta ja pakahtumaan ruoskan alla. Sinä puhut rakastamisesta, toveri; hän on sallinut, että moni meistä on tehty valakaksi. Niin hän on säätänyt. Ja lakien tulee valvoa, että tämä jumalallinen järjestys pysyy voimassa.
— Mutta oletko, ystäväni, aivan varma siitä, kysyi Rusko, että nämät onnettomuudet johtuvat taivaallisesta hevosesta, joka on meidät luonut, eikä vain ihmisestä, tuosta hänen luomastaan alemmasta olennosta?
— Ihmiset ovat taivaallisen hevosen palvelevia enkeleitä, vastasi
Valko. — Hänen tahtonsa ilmenee kaikessa mikä tapahtuu. Se on hyvä.
Koska se tahtoo meille pahaa, niin täytyy pahan olla jotakin hyvää.
Ollakseen hyvä tulee siis lain tehdä meille pahaa. Ja hevosten valtakunnassa meitä on kuritettava ja kiusattava kaikilla tavoin, säädöksillä, käskykirjoilla, tuomiopäätöksillä, pykälillä ja asetuksilla, kelvataksemme taivaalliselle hevoselle.
— Sinulla, Ruskoseni, lopetti Valko, mahtaa olla pää kuin metsäaasilla, kun et ymmärrä että hevonen on luotu maailmaan kärsimään, että ellei hän kärsi, niin hän vaeltaa vastoin kutsumustaan ja että taivaallinen hepo kääntää pois kasvonsa onnellisista hevosista.