Mutta vielä enemmän kuin viini ja viina huumasi vankeja aseiden ja avaimien kalina, lukkojen kirahtelu, vahtisotamiesten huudot, kansalaisten jalkojen töminä tribunaalin ovella, saaden aikaan sen, että he joko vaipuivat murheen valtaan tai rupesivat hourailemaan ja raivoamaan. Oli niitä, jotka leikkasivat kurkkunsa poikki partaveitsellä tai heittäytyivät ulos ikkunasta.
Brotteaux oli jo kolme päivää ollut tässä paremmassa vankilassa, kun hän sai tietää vanginvartijalta, että isä Longuemare virui mädäntyneillä pahnoilla syöpäläisten seassa, yhdessä varkaiden ja murhamiesten kanssa. Brotteaux pyysi vanginvartijan eri maksusta tuomaan hänetkin samaan huoneeseen, jossa hän itse asui ja jossa yksi vuode juuri oli tullut vapaaksi. Lupauduttuaan maksamaan munkin puolesta keksi tuo vanha publikaani, jolla ei ollut juuri liikoja aarteita, ruveta piirustamaan muotokuvia yhdestä écustä kappale. Hän hankki itselleen myös vanginvartijan välityksellä kapeita mustia kehyksiä sovittaakseen niihin pieniä hiustöitä, joita hän teki verrattain taitavasti. Ja näillä töillä olikin suuri kysyntä tällaisessa seurassa, jossa kaikki tahtoivat jättää itsestään jonkin muiston.
Isä Longuemare oli reippaalla ja iloisella mielellä. Odottaessaan kutsua vallankumousoikeuden eteen hän valmisteli puolustuspuhettaan. Kun hän ei tehnyt mitään eroa omansa ja kirkon asian välillä, hän päätti esittää tuomareilleen kaiken sen harmin ja häväistyksen, minkä papiston maallistaminen oli aiheuttanut Jeesuksen Kristuksen Morsiamelle; hän aikoi kuvata, miten kirkon vanhin tytär oli antautunut häpeälliseen sotaan paavin kanssa, miten maallikot ryöstivät, solvasivat ja inhottavasti sortivat Ranskan papistoa, miten luostariveljet, Kristuksen ainoat oikeat sotilaat, oli hävitetty ja hajoitettu. Hän viittasi pyhän Gregorius Suuren ja pyhän Irenaeuksen sanoihin, toi esiin lukuisia kohtia kanonisesta kirkko-oikeudesta ja kokonaisia pykäliä paavillisista säännöistä.
Päivät päästään hän istui vuoteensa jalkapuolessa kirjoittaa raaputellen, kastaen kuluneiden kyniensä tynkiä musteeseen, nokeen, kahvinporoon, tuhrien tolkuttoman epäselvällä käsialalla täyteen kaikki kynttiläpaperit, käärepaperit, sanomalehdet, kirjojen suojukset, vanhat kirjeet, vanhat laskut, pelikortit ja tuumien käyttää tähän tarkoitukseen vielä paitansakin saatuaan sen tärkätyksi. Hän kokosi täten lehden toisensa päälle ja osoittaen tuota tolkutonta töherrystä hän sanoi:
— Kun tulen tuomareitteni eteen, olen huikaiseva heidät valon voimalla.
Ja eräänä päivänä, kun hän tyytyväisenä silmäili tuota lakkaamatta kasvavaa puolustuskirjaa, niin hän muistaessaan tuomareitaan, jotka hän kiihkeästi halusi saada kukistaa, huudahti:
— Enpä vain tahtoisi olla heidän sijassaan.
Vangit, jotka kohtalo näin oli yhdistänyt samaan tyrmään, olivat joko rojalisteja tai federalisteja; olipa heidän joukossaan muuan jakobiinikin; heillä oli eroavat mielipiteet siitä, miten valtion asioita oli hoidettava, mutta kenelläkään heistä ei ollut enää hiventäkään kristinuskosta jäljellä. Niin feuillantit kuin girondistit ja perustuslailliset olivat Brotteaux'n kanssa yhtä mieltä siitä, että hyvä Jumala oli kovin sopimaton heille itselleen, mutta erinomainen rahvaalle. Jakobiinit asettivat Jehovan sijaan jakobiinilaisen jumalan heittääkseen jakobiinilaisuuden maailmaan oikein ylhäältä käsin. Mutta kun he eivät voineet ketkään käsittää, että ihminen voisi olla kyllin järjetön uskoakseen toden perään mihinkään ilmestykselliseen uskontoon, ja kun he samalla näkivät, että isä Longuemarelta ei puuttunut älyä, niin pitivät he häntä teeskentelijänä. Varmaankin hän tunnusti uskoaan joka tilaisuudessa vain tehdäkseen itsestään marttyyrin, ja mitä vilpittömämmin hän esiintyi, sitä tekopyhemmältä hän heistä tuntui.
Turhaan meni Brotteaux takuuseen hengenmiehen rehellisyydestä; Brotteaux'sta itsestäänkin oli vallalla se käsitys, ettei hän uskonut lähestulkoonkaan kaikkea, mitä hän puhui. Hänen mielipiteensä olivat liian omituisia tuntuakseen todenperäisiltä, eivätkä ne tyydyttäneet ketään kokonaan. Hän puhui Jean-Jacques'ista kuin mistäkin typerästä lurjuksesta ikään. Sen sijaan hän kohotti Voltairen aivan pilvien tasalle pitämättä häntä kuitenkaan rakastettavan Helvetiuksen, Diderot'n tai parooni d'Holbachin veroisena. Hänen mielestään vuosisadan suurin nero oli Boulanger. Hän pani myös suuren arvon tähtientutkijoihin Lalandeen ja Dupuis'hin, joka viimeksimainittu oli kirjoittanut Tutkimuksen tähtisikermien synnystä. Sukkelasuisimmat vangeista laskettelivat yhtä mittaa kokkapuheita tuon barnabiitti-raukan kustannuksella, joka ei koskaan huomannut niitä: hänen lapsellinen hurskautensa pelasti hänet kaikista hänelle viritetyistä ansoista.
Hälventääkseen kalvavia huoliaan ja vapautuakseen toimettomuuden tuskista vangit pelasivat tammi- ja lautapeliä ja korttia. Mitään soittokonetta ei ollut lupa pitää. Ilta-aterian jälkeen laulettiin ja lausuttiin runoja. Voltairen La Pucelle ilahdutti hiukan näiden onnettomien mieltä, jotka eivät koskaan väsyneet kuulemasta sen parhaita kohtia. Mutta kun he eivät kuitenkaan voineet vapautua siitä kamalasta ajatuksesta, jota he kukin kantoivat syvinnä sydämessään, niin he joskus yrittivät pitää iloa silläkin ja näyttelivät ennen maata panoaan tuossa kahdeksantoista vuoteen vankihuoneessa vallankumousoikeutta. Osat olivat jaetut kunkin maun ja taipumuksen mukaan. Toiset esittivät tuomareita ja yleistä syyttäjää, toiset syytettyjä tai todistajia, toiset taas pyöveliä ja hänen renkejään. Kaikki oikeudenkäynnit päättyivät muuttumattomasti syytettyjen mestauksella, joka tapahtui siten, että tuomitut pantiin pitkäkseen vuoteelle kaula laudan alle. Kuvaelma siirrettiin sitten helvettiin. Vikkelimmät joukosta esittivät hursteihin kääriytyneitä haamuja. Muuan nuori asianajaja Bordeaux'sta, nimeltä Dubose, pieni, musta, silmäpuoli, kyttyräselkäinen ja länkisäärinen, aivan ilmetty nilkku piru, tuli sarvet päässä Longuemaren luo ja veti hänet jaloista ulos vuoteesta ilmoittaen hänelle, että hän oli tuomittu ikuiseen tuleen ja auttamattomasti kadotettu, sentähden että hän maailman luojasta oli tehnyt kateellisen, tuhman ja ilkeän olennon, ilon ja rakkauden vihollisen.