Julie aikoi ensin heittäytyä hänen kimppuunsa, purra häntä, repiä häneltä silmät päästä. Mutta käsittäen samassa, että hän tällä tempulla heti tuhoaisi Fortuné Chassagnen, hän pakeni ja riensi ullakkokomeroonsa riisuakseen pois päältään Élodien tahritun hameen. Ja siellä yksinäisyydessä hän koko yön itki ja ulvoi raivosta ja tuskasta.

Kun hän seuraavana päivänä tuli Luxembourg'iin, oli puutarha täynnä santarmeja, jotka ajoivat pois kaikki vaimot ja lapset. Käytäville asetetut vahdit estivät ohikulkevia antamasta merkkejä vangeille. Tuo nuori äiti, joka myös kävi siellä joka päivä lapsi sylissään, sanoi Julielle, että puhuttiin jostakin salaliitosta vankiloissa ja että naisia syytettiin siitä, että he kokoontuivat puutarhaan kääntääkseen kansaa ylimyksille ja pettureille suosiolliseksi.

XXII.

Tuileries'n puistoon on äkkiä noussut kumpu. Taivas on pilvetön. Maximilien marssii virkaveljiensä etunenässä sinisessä nutussa, keltaisissa polvihousuissa, tähkäpäitä, ruiskukkia ja unikkoja kädessään. Hän nousee kummulle ja julistaa liikuttuneelle tasavallalle Jean-Jacques'in jumalan nimeä. Oi puhtautta, oi ihanuutta, oi uskoa, oi vanhaa yksinkertaisuutta, oi säälin kyyneliä, oi hedelmällistä kastetta, oi lempeyttä, oi ihmisveljeyttä!

Turhaan kohottaa vielä ateismi inhottavia kasvojaan: Maximilien tarttuu soihtuun; liekit nielevät hirviön, ja esiin astuu Viisaus kohottaen toisen kätensä kohti taivasta ja pidellen toisessa tähtikruunua.

Vastapäätä Tuileries'n linnaa rakennetulla lavalla seisoo Évariste liikuttuneen kansanjoukon keskessä vuodattaen suloisia kyyneliä ja kiittäen Jumalaa. Hän näkee uuden onnen ajan koittavan.

Hän huokaa:

— Vihdoinkin siis tulemme onnellisiksi, puhtaiksi, viattomiksi, jos nuo rikolliset vain sen sallivat.

Ikävä kyllä, rikolliset eivät salli sitä. Yhä vielä tarvitaan rangaistuksia; yhä vielä täytyy saastaista verta virtoina vuodattaa. Kolme päivää tuon uuden liiton juhlan ja taivaan ja maan sovinnon jälkeen julkaisee konventti prairial-kuun lain, joka eräänlaisella kaamealla hyväntahtoisuudella poistaa kaikki tavanmukaiset lainmuodot, kaiken sen, mitä oikeutta rakastavain roomalaisten ajoista asti on pidetty epäillyn viattomuuden turvana. Ei mitään tutkintoja enää, ei kuulusteluja, ei todistajia, ei puolustajia: isänmaanrakkaus korvaa kaiken. Syytetty, jonka povessa piilee rikos tai viattomuus, kulkee mykkänä isänmaallisen valamiehen ohitse. Ja tällä aikaa täytyy voida saada selvä hänen välistä vaikeasta, usein sekavasta ja hämärästä asiastaan. Miten tuomita nyt? Miten voida noin silmänräpäyksessä erottaa rehellinen mies konnasta, isänmaanystävä isänmaan vihollisesta?…

Hetkisen levottomuuden jälkeen Gamelin käsitti uudet velvollisuutensa ja mukautui uusiin tehtäviinsä. Hän näki tässä oikeudenkäytön lyhennyksessä tuon hävittävän ja terveellisen oikeuden oikean ilmennyksen, tuon oikeuden, jonka toimeenpanijat eivät suinkaan olleet mitään tavallisia pökkelöitä, jotka kaikessa rauhassa vanhanaikaisella vaa'alla punnitsivat puolesta ja vastaan, vaan sanskulotteja, jotka tuomitsivat sisäisen isänmaallisen kirkastuksen valossa ja jotka näkivät kaikki kuin salaman välähdyksessä. Sen sijaan että takuut ja varovaisuustoimenpiteet olisivat turmelleet kaiken, niin rehellisen sydämen tunteet pelastivat kaiken. Täytyi seurata luonnon, tuon hyvän ja aina erehtymättömän äidin välittömiä viitteitä; täytyi tuomita sydämellä, ja Gamelin rukoili Jean-Jacques'in henkiolentoa: