Julie sanoi hänelle, että hän oli sen kansalainen Chassagnen sisar, joka istui vangittuna Luxembourg'issa, hän esitti hänelle mahdollisimman taitavasti ne olosuhteet, joissa hänet oli vangittu, kuvasi hänet viattomaksi ja onnettomaksi ja puhui hartaasti ja vakuuttavasti.
Tuomari kuunteli kovana ja tunteettomana.
Silloin Julie lankesi polvilleen hänen jalkoihinsa ja puhkesi itkuun.
Heti kun Renaudin näki kyynelet, muuttuivat hänen kasvonsa: hänen punertavan mustat silmäteränsä alkoivat hehkua ja hänen valtavat, sinertävät leukapielensä liikahtelivat ikäänkuin kootakseen sylkeä hänen kuivaan kurkkuunsa.
— Kansalainen, tehdään kaikki mitä voidaan. Älkää olko levoton.
Ja avaten erään oven hän työnsi rukoilevan tytön pieneen ruusuiseen salonkiin, jossa oli seinämaalauksia, terrakottaryhmä, seinäkello, kultaisia kynttilänjalkoja, nojatuoleja ja Boucher'n paimenkuvaelmalla kirjailtu leposohva. Julie oli valmis kaikkeen pelastaakseen rakastajansa.
Renaudin oli raaka ja nopea. Kun Julie nousi sohvalta kohennellen kuntoon kansalainen Élodien kaunista hametta, kohtasi hän tuon miehen julman ja pilkallisen katseen; hän huomasi heti, että hän oli tehnyt turhan uhrauksen.
— Te lupasitte minulle päästää veljeni vapaaksi, hän sanoi.
Mies naurahti ivallisesti.
— Minä sanoin sinulle, että tehdään, mitä voidaan, s.o. että tullaan sovelluttamaan lakia, ei sen enempää eikä vähempää. Minä sanoin sinulle, ettet olisi levoton, ja minkätähden olisitkaan? Vallankumousoikeus on aina oikeudenmukainen.