Kaikissa teatterisalongeissa komeili Marat'n rintakuva jonkin pylvään tai jalustan nenässä. Théâtre Feydeaussa se oli asetettu eräälle jalustalle "puutarhan" puolelle sitä seinämuuria vastaan, joka kiersi katsomoa.
Orkesterin juuri soittaessa Phèdre et Hippolyten alkusoittoa, osoitti muuan nuori muotiherra kepillään kuvapatsasta ja huusi:
— Alas Marat!
Koko sali toisti:
— Alas Marat! Alas Marat!
Ja yli metelin kuului kaikuvia huudahduksia:
— On kerrassaan häpeä, että tämä patsas vielä on paikallaan!
— Tuon kurjan Marat'n näemme kuin häpeämerkkimme kaikkialla! Hänen kuvapatsaansa ovat yhtä lukuisat kuin ne päät, jotka hän tahtoi katkaista!
— Tuo myrkyllinen rupikonna!
— Tiikeri!