— Musta käärme!
Äkkiä eräs hienosti puettu katsoja nousee aitionsa laidalle ja työntää patsaan kumoon. Ja kipsipää putoaa tuhansina sirpaleina soittajien niskaan koko katsomon taputtaessa käsiään ja yleisö, joka on noussut seisomaan, virittää yksiäänisesti laulun Kansan herääminen:
Peuple français, peuple de frères!…
Kaikkein innokkaimpien laulajien joukossa tunsi Élodie Henryn, tuon kauniin rakuunan, tuon pienen lainvalvojanapulaisen, ensimmäisen rakkautensa.
Näytännön jälkeen huusi kaunis Desmahis ajurin ja lähti saattamaan naiskansalainen Blaiseä Maalaavaan Amoriin.
Vaunuissa taiteilija otti Élodien käden omiensa väliin:
— Uskottehan, Élodie, että minä rakastan teitä?
— Tietysti uskon, koskapa te rakastatte kaikkia naisia.
— Minä rakastan niitä teidän hahmossanne.
Élodie hymyili.