— Arvoisa isä, mitä sanon takistanne, sen sanon antaakseni tunnustuksen teidän luonteellenne ja varoittaakseni teitä niistä vaaroista, joihin voitte joutua.
— Oi hyvä herra, parempi olisi, jos päinvastoin kehoittaisitte minua pysymään lujana uskossani, sillä olen liiankin taipuvainen pelkäämään vaaraa. Olen riisunut yltäni munkkipukuni, ja se on jo tavallaan eräänlaista uskostaluopumista. Olisin kuitenkin halunnut edelleenkin asua siinä talossa, jossa Jumala armossaan niin monta vuotta on sallinut minun viettää rauhallista ja maailman silmiltä kätkettyä elämää. Hankin luvan jäädä sinne ja sainkin pitää vanhan koppini, jota vastoin muu kirkko muodostettiin jonkinlaiseksi raatihuoneeksi, jota he nimittivät piirihallitukseksi. Minä näin, hyvä herra, niin, minä näin, miten he löivät rikki pyhän totuuden vertauskuvat; minä näin, miten he apostoli Paavalin nimen paikalle asettivat rangaistusvangin lakin. Olinpa välistä mukana piirihallinnon istunnoissakin ja kuulin niissä esitettävän aivan hämmästyttäviä erehdyksiä. Vihdoin kuitenkin jätin tämän häväistyn asuinmajan ja saatuani kansalliskonventilta sadan pistoolin suuruisen eläkkeen muutin asumaan erääseen talliin, josta hevoset oli viety pois sotatarkoituksiin. Siellä minä luen messuja muutamille uskovaisille, jotka tulevat sinne todistamaan Jeesuksen Kristuksen kirkon ikuista pysyväisyyttä.
— Minun nimeni on Brotteaux, jos tahdotte sen tietää, arvoisa isä, sanoi toinen, — ja minä olin muinoin publikaani.
— Pyhä Matteus on opettanut minulle, vastasi isä Longuemare, — että voi odottaa hyvää sanaa publikaanilta.
— Isäni, olette liian kohtelias.
— Kansalainen Brotteaux, sanoi Gamelin, — ettekö ihaile tätä hyvää kansaa, joka isoaa enemmän oikeutta kuin leipää: jokainen täällä oli valmis jättämään paikkansa rangaistakseen varasta. Nämä köyhät miehet ja naiset, jotka saavat alistua niin moniin kieltäymyksiin, ovat ankaran rehellisiä eivätkä voi kärsiä epärehellistä tekoa.
— Täytyypä myöntää, vastasi Brotteaux, — että nämä ihmiset innossaan saada hirttää varkaan olisivat voineet pidellä hyvinkin pahasti tätä kunnon munkkia, hänen puolustajaansa ja hänen puolustajansa puolustajaa. Yksistään jo heidän ahneutensa ja heidän itsekäs rakkautensa omaan omaisuuteensa oli omiaan yllyttämään heitä siihen: varas, joka oli rohjennut iskeä kyntensä yhteen heistä, uhkasi heitä kaikkia; he suojasivat itseään rankaisemalla häntä… Sitä paitsi on hyvin luultavaa, että useimmat näistä käsityöläisistä ja työläisvaimoista ovat rehellisiä ja kunnioittavat toisen omaisuutta. Tuota tuntemustapaa ovat heidän isänsä ja äitinsä heihin lapsuudesta asti istuttaneet antamalla heille kylliksi selkään ja ajamalla heihin hyvettä takapuolen kautta.
Gamelin ei salannut vanhalta Brotteaux'lta, että sellainen puhetapa ei tuntunut hänestä filosofin arvoiselta.
— Hyve, hän sanoi, — on luonnollinen ihmiselle: Jumala on istuttanut sen siemenen kuolevaisten sydämeen.
Brotteaux-vanhus oli jumalankieltäjä, ja tämä ateismi oli hänelle ehtymätön nautinnon lähde.