Gamelin vastasi olevansa aivan liian mitätön henkilö esittämään häntä Marat'lle ja että hän sitäpaitsi ei tarvinnut mitään välittäjää siinä asiassa, sillä Marat, vaikkakin hänellä oli äärettömästi työtä, ei ollut niin vaikeasti tavattavissa kuin yleensä luultiin.
Ja Gamelin lisäsi:
— Hän ottaa teidät vastaan, kansalainen, jos olette onneton, sillä hänen suuri sydämensä tekee hänet vastaanottavaiseksi ja myötätuntoiseksi kaikille vastoinkäymisille ja kärsimyksille. Hän ottaa teidät vastaan, jos teillä on jokin valtion parasta tarkoittava tiedonanto omallatunnollanne, sillä hän on pyhittänyt elämänsä petturien paljastamiseen.
Naiskansalainen Rochemaure vastasi, että hän olisi erittäin onnellinen saadessaan Marat'ssa tervehtiä kuuluisaa kansalaista, joka oli tehnyt isänmaalle suuria palveluksia ja joka kykeni sille tekemään vieläkin suurempia, minkä vuoksi hän juuri toivoi voivansa saattaa tämän lainsäätäjän eräiden oikeamielisten henkilöiden, eräiden onnen suosimien ihmisystäväin yhteyteen, joilla oli tilaisuus hankkia hänelle uusia keinoja hänen hehkuvan ihmisyysrakkautensa toteuttamiseksi.
— On hyvin toivottavaa, lisäsi hän, — että saadaan rikkaatkin uhraamaan yhteisen hyvän alttarilla.
Totta olikin, että naiskansalainen oli luvannut pankkiiri
Morhardtille toimittaa hänet yhteisille päivällisille Marat'n kanssa.
Morhardt, sveitsiläinen niinkuin Kansan ystäväkin, oli solminut liiton useiden konventin edustajien, kuten Julien de Toulousen, Delaunay d'Angers'n ja entisen kapusiinimunkin Chabot'n kanssa keinotellakseen Itä-Intian kauppayhtiön osakkeilla. Peli oli sangen yksinkertainen: koetettiin levittämällä epäedullisia huhuja saada näiden osakkeiden arvo laskemaan 650 livreen, ostaa niitä mahdollisimman paljon sillä hinnalla ja sitten nostaa jälleen niiden arvo 4 000:een tai 5 000:een livreen rauhoittavilla tiedonannoilla. Mutta Chabot'n, Julienin ja Delaunayn puuha oli jo paljastettu. Lacroix'ta, Fabre d'Églantinia ja yksinpä Dantoniakin epäiltiin. Pörssikeinottelujen välittäjä, parooni de Batz, etsi paraillaan itselleen uusia rikostovereita konventista ja oli ehdottanut Morhardtille, että tämä pyrkisi Marat'n tuttavuuteen.
Tämä vastavallankumouksellisten pörssikeinottelijain sotasuunnitelma ei ollut niinkään ihmeellinen kuin miltä se alussa saattoi näyttää. Tällaiset ihmiset pyrkivät aina liittoutumaan niiden kanssa, jotka kulloinkin olivat vallassa, ja kansansuosionsa, kynänsä ja luonteensa vuoksi oli Marat peloittava voima. Girondistien valta oli lopussa; dantonilaisten leirin oli myrsky myös lyönyt hajalle, eivätkä he enää olleet hallituksessa. Robespierre, kansan epäjumala, oli tuskallisen rehellinen, epäileväinen, eikä päästänyt ketään lähelleen. Oli tärkeätä saada Marat verkkoihin, virittää hänet hyväntahtoiseksi sen päivän varalle, jolloin hänestä tulisi diktaattori; ja kaikki merkit viittasivat siihen suuntaan, että hänestä todella oli tuleva sellainen: hänen kansansuosionsa, hänen kunnianhimonsa, hänen taipumuksensa turvautua mahtikeinoihin. Ja kentiespä vielä, kaiken lopuksi, Marat palauttaisi järjestyksen, vakiinnuttaisi raha-asiat ja yleisen hyvinvoinnin. Useasti hän oli jo noussut niitä hurmahenkiä vastaan, jotka isänmaallisuudessaan menivät häntä itseään pitemmälle; nyt hän oli jonkin aikaa vastustanut demagogeja melkein yhtä paljon kuin maltillisia. Ensin yllytettyään kansaa hirttämään tavarainkeinottelijat omiin ryöstettyihin puoteihinsa kehoitti hän nyt kansalaisia levollisuuteen ja varovaisuuteen, hän oli muuttumaisillaan hallituskelpoiseksi mieheksi.
Huolimatta eräistä huhuista, joita levitettiin hänestä niinkuin kaikista muistakin vallankumousmiehistä, eivät nämä kullankalastelijat uskoneet voivansa häntä lahjoa, mutta he tiesivät hänet turhamaiseksi ja herkkäuskoiseksi. He toivoivat voittavansa hänet imarteluilla ja etenkin eräänlaisella alentuvalla tuttavallisuudella, jota he puolestaan pitivät kaiken imartelun huippuna. He suunnittelevat voivansa hänen avullaan huokua kylmää ja kuumaa kaikkien niiden arvopaperien yli, joita he tahtoivat ostaa ja myydä, ja saada hänet palvelemaan heidän etujaan luullessaan valvovansa vain valtion parasta.
Ollen luonteeltaan oikea parittaja, vaikkakin vielä rakkaus-iässä, naiskansalainen Rochemaure oli ottanut tehtäväkseen välittää lainsäätäjäsanomalehtimiehen ja pankkiirin tuttavuuden, ja lennokkaassa mielikuvituksessaan hän oli jo näkevinään tuon kellarikerrosten miehen, kädet vielä syyskuun verestä punaisina, palvelemassa rahamiesten puoluetta, jonka kätyri hän oli. Niin, Marat'n herkkyys ja avomielisyys oli syöksevä hänet keskelle rahavehkeilyjä, juuri tuohon keinottelijain, tavaranvaihtajain, hankkijain, ulkomaalaisten vakoilijain, pelipankin pitäjäin ja kevytmielisten hienohelmain maailmaan, jota naiskansalainen Rochemaure niin suuresti rakasti.