Mikä vielä parempaa: kun taide ei nykyään ollut arvossa, oli hän hankkiva Évaristelle paikan Morhardtin tai Perregaux-veljesten luona tai kirjanpitäjän viran jonkun armeijan hankitsijan luona.
Mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että tällainen toimi ei ehkä sittenkään soveltunut Évaristen luontoiselle miehelle; ja hetkisen tuumittuaan hän ilmaisi pienellä eleellä, että nyt oli keksinyt oikean:
— Vallankumoustribunaaliin täytyy vielä nimittää useita valamiehiä.
Valamiehen, tuomarin tehtävä sopii pojallenne. Minä olen paljon
tekemisissä yhteishyvänvaliokunnan jäsenien kanssa; minä tunnen
Robespierre vanhemman; hänen veljensä illastaa hyvin usein luonani.
Minä puhun hänelle. Toimitan niin, että asiasta puhutaan myös
Montanéelle, Dumas'lle, Fouquier'lle.
Liikutettuna ja kiitollisena naiskansalainen painoi äkkiä sormen suulleen: Évariste astui jälleen ateljeehen.
Hän laskeutui naiskansalainen Rochemauren kanssa alas pimeitä portaita, joiden tiilikivin reunustettuja puuaskelmia peitti vuosien vanha lika.
Pont-Neufillä, jolle kerran pronssihevosta kantanut, nyt kansallisvärein liputettu jalusta loi laskevassa auringossa yhä pidentyvän varjon, seisoi joukko kansanmiehiä ja -naisia pikku ryhmissä kuunnellen hiljaisella äänellä puhuvain kansalaisten supatusta. Hämmästyneessä kansanjoukossa vallitsi äänettömyys, jota vain silloin tällöin huokaukset ja suuttumuksen huudahdukset keskeyttivät. Monet lähtivät nopein askelin Rue de Thionvillelle, entiselle Rue Dauphinelle päin; Gamelin, joka myös oli pujottautunut yhteen tuollaiseen ihmisryhmään, sai kuulla, että Marat oli juuri murhattu.
Vähitellen tämä uutinen varmistui ja asiasta saatiin yksityiskohtaisia tietoja: hänet oli murhannut kylpyammeessa eräs nainen, joka oli saapunut Caenista varta vasten suorittamaan tämän murhan.
Toiset luulivat, että hän oli paennut; mutta useimmat sanoivat, että hänet oli vangittu.
Siinä seisoivat nyt kaikki niinkuin lauma ilman paimenta.
He ajattelivat: