— Jotta kaikki sotilaamme täyttäisivät velvollisuutensa empimättä ja horjumatta, heidän täytyy olla varmat siitä, että heidän kotiinjääneiden omaistensa asema on turvattu. Jos siis sinäkin, kansalainen Gamelin, olet samaa mieltä, täytyy sinun ensi kokouksessa kannattaa minun ehdotustani, sitä nimittäin, että hyväntekeväisyysvaliokunta yhdessä sotilasvaliokunnan kanssa ryhtyisi toimenpiteisiin niiden hätääkärsivien perheiden avustamiseksi, joilla on joku omainen armeijassa.

Hän hymyili ja hyräili:

— Ça ira! Ça ira!

Tämä vaatimaton piirivaliokunnan sihteeri, joka maalaamattoman puupöytänsä ääressä teki työtä kaksitoista, jopa neljäkintoista tuntia päivässä, ei huomannut laisinkaan sitä suhteettomuutta, mikä oli olemassa tuon äärettömän suuren tehtävän ja hänen pienten keinojensa välillä, siinä määrin hän tunsi omikseen kaikkien isänmaanystävien yhteiset ponnistukset, siinä määrin hän tunsi olevansa yhtä kansakunnan kanssa, siinä määrin sulautui hänen elämänsä suuren kansan elämään. Hän oli niitä, jotka jokaisen tappionkin jälkeen intomielin ja kärsivällisinä tekivät työtä tuon mahdottoman ja varman voiton hyväksi. Sentähden heidän täytyi voittaa. Nämä mitättömät, tuntemattomat miehet, jotka olivat syösseet kuningasvallan, kumonneet koko vanhan maailmanjärjestyksen, tuollainen Trubert, pieni kaukoputkien rakentaja, tuollainen Évariste Gamelin, huomaamaton maalari, eivät odottaneet minkäänlaista sääliä vihollisiltaan. Heillä ei ollut valittavana muuta mahdollisuutta kuin voitto tai kuolema. Siitä heidän hehkuva intonsa ja heidän järkkymätön tyyneytensä.

II.

Tultuaan ulos Barnabiittikirkosta Évariste Gamelin lähti kävelemään Place Dauphinelle päin, joka erään valloittamattoman kaupungin kunniaksi oli ristitty Place de Thionvilleksi.

Tämä tori, joka sijaitsi Pariisin vilkasliikkeisimmässä kaupunginosassa, oli viimeisen vuosisadan kuluessa paljon menettänyt kauniista ulkonäöstään. Ne tyylikkäät, punaisesta tiilestä kyhätyt ja valkoisilla kivivöillä koristetut talot, jotka Henrik IV:n aikana oli rakennettu torin kolmelle sivustalle korkeita virkamiehiä varten, olivat vaihtaneet ylhäiset liuskakivikattonsa kahteen tai kolmeen kurjaan, rapattuun kerrokseen, tai ne oli myös hävitetty pois maata myöten ja korvattu hyvin vähän edustavilla, huonosti kalkituilla taloilla, joten tällä paikalla nyt näkyi ainoastaan epäsäännöllisiä, köyhiä ja likaisia julkisivuja täynnä lukemattomia pieniä, erimuotoisia ikkunoita, joita kukkaruukut, lintuhäkit ja kuivamaan ripustetut vaatteet elähdyttivät. Näissä taloissa asui suuri joukko käsityöläisiä, kultaseppiä, kaivertajia, kelloseppiä, optikkoja, kirjanpainajia, liinaompelijattaria, muotiompelijattaria, pesijättäriä, ja muutamia vanhoja lakimiehiä, jotka olivat säästyneet siltä myrskyltä, joka lakaisi pois kuninkaallisen oikeuslaitoksen.

Oli aamu ja oli kevät. Aamunraikkaat auringonsäteet, huumaavat kuin makea viini, leikittelivät talojen seinillä ja hiipivät hyväillen ullakkojen komeroihin. Kaikki ikkunansuojukset oli vedetty ylös ja niiden alta pisti esiin emännöitsijöiden pörröisiä päitä. Vallankumoustribunaalin sihteeri, joka oli lähtenyt kotoaan mennäkseen toimeensa, taputteli ohimennessään poskelle muutamia lapsia, jotka leikkivät puiden alla. Pont-Neufillä kuului huudettavan kurjan Dumouriez'n petosta.

Évariste Gamelin asui Quai de l'Horlogen lähellä eräässä Henrik IV:n aikuisessa talossa, joka vieläkin olisi ollut sangen mukiinmenevän näköinen ilman sitä pientä tiilipeittoista ullakkokerrosta, joka siihen oli lisätty viimeistä edellisen tyrannin aikana. Tämä jollekulle vanhalle parlamentin jäsenelle kuulunut hotelli oli tehty soveliaaksi porvaris- ja käsityöläisperheille lyömällä siihen lujasti väliseiniä ja aitauksia. Täten esimerkiksi kansalainen Remacle, portinvahti ja räätäli, oli saanut asuakseen sekä korkeuden että leveyden puolesta kovin typistetyn välikerran, jossa hänet lasiovesta saattoi nähdä istuvan työpöydällään jalat ristissä ja päälaki kiinni katossa neulomassa kansalliskaartin univormua, sill'aikaa kun naiskansalainen Remacle, jonka uunilla ei ollut muuta savutorvea kuin porraskäytävä, myrkytti muilta vuokralaisilta ilman paistinkäryllään ja pikku Joséphine, heidän tyttärensä, yltä päältä siirapin tahrimana, mutta kauniina kuin päivä istui oven kynnyksellä ja leikki Moutonin, puusepän, koiran kanssa. Naiskansalainen Remaelen, joka sekä povensa ja lantioittensa että sydämensä puolesta oli laaja ja ylitsevuotavaisen runsas, luultiin lahjoittavan suosiotaan naapurilleen, kansalainen Dupont vanhemmalle, joka oli eräs valvontavaliokunnan kahdestatoista jäsenestä. Ainakin epäili hänen miehensä sitä vahvasti, ja Remacle-puolisot täyttivät usein koko talon riita- ja sovintokohtaustensa metelillä. Ylemmässä kerroksessa asui kansalainen Chaperon — kultaseppä, jolla oli myymälä Quai de l'Horlogen varrella —, lisäksi eräs nuori lääkärinkokelas, eräs asianajaja, eräs kullantakoja ja useita Oikeuspalatsin virkamiehiä.

Évariste Gamelin nousi vanhoja portaita ylös aina neljänteen ja viimeiseen kerrokseen asti, jossa oli hänen työpajansa sekä hänen äitinsä huone. Siihen päättyivät nelikulmaisilla kivilaatoilla reunustetut puuportaat, jotka jatkoivat ensimmäisten kerrosten leveätä kivistä porraskäytävää. Seinää vasten asetetut tikapuut johtivat ullakolle, josta par'aikaa laskeutui alas muuan vanhahko, pyylevä, punakka ja kukoistavakasvoinen mies vaivalloisesti koettaen pysyttää sylissään suunnattoman suurta kääröä samalla hyräillen: Palvelijain, palvelijain, kadotin, kadotin…