Päästyään kadulle Évariste näki, miten Élodien huoneen ikkunaa raoitettiin ja miten pieni käsi katkaisi punaisen neilikan, joka putosi hän jalkoihinsa niinkuin veripisara.
XII.
Eräänä iltana, kun vanha Brotteaux taas tuli kansalainen Cailloun luo Rue de Loille mukanaan kaksitoista tusinaa jäsennukkeja, niin otti tuo tavallisesti niin ystävällinen ja kohtelias leikkikalukauppias hänet ja hänen nukkensa ja ilvekojeensa vastaan verrattain tylysti.
— Pitäkää varanne, kansalainen Brotteaux, hän sanoi, — pitäkää varanne! Ei ole aina aika nauraa; kaikenlainen leikinlasku on nyt poissa paikaltaan. Muuan varmuusvaliokunnan jäsen, joka eilen kävi täällä liikkeessäni, näki teidän jäsennukkenne ja piti niitä vastavallankumouksellisina.
— Hän laski leikkiä! sanoi Brotteaux.
— Ei sinne päinkään, kansalainen. Ei sinne päinkään. Hän oli sellainen mies, joka ei laske leikkiä. Hän sanoi, että noissa pikku ukkeleissa oli kansan edustavia henkilöitä ilkimielisellä tavalla vääristelty ja että etenkin helposti tunnettavia olivat Couthonin, Saint-Justin ja Robespierren irvikuvat, ja hän takavarikoi ne. Se on aikamoinen tappio minulle puhumattakaan niistä vaaroista, jotka tuon asian vuoksi minua uhkaavat.
— Mitä ihmettä! Että nuo arlekiinit, nuo pajatsot ja klovnit, nuo paimenet ja paimentytöt, jotka olen maalannut aivan samanlaisiksi kuin Boucher viisikymmentä vuotta sitten, että ne muka olisivat Couthonin ja Saint-Justin irvikuvia! Ei yksikään järkevä ihminen voi sellaista väittää!
— Mahdollista kyllä on, jatkoi Caillou, — että te ette ole ehdoin tahdoin tarkoittanut mitään pahaa, vaikkakin tuollaisesta älyniekasta kuin te aina voi epäillä mitä tahansa. Mutta se on vaarallista peliä. Tahdotteko, että kerron teille erään esimerkin? Natoile, jolla on pieni teatteri Champs-Elysées'llä, vangittiin toissapäivänä kansalaisvastaisen mielialansa vuoksi, sentähden että hän oli antanut Polichinellin ilvehtiä konventin kustannuksella.
— Mutta katsokaahan toki, sanoi Brotteaux nostaen liinaa, joka oli levitetty noiden pienten hirsipuussakeikkujain peitoksi,—katsokaahan toki vielä kerran noita naamioita ja noita kasvoja! Ovatko ne nyt mitään muuta kuin selviä huvi- ja paimennäytelmäin hahmoja? Kuinka saatoittekaan uskoa ja sanoa, että minä tein pilaa kansalliskonventista?
Brotteaux oli hämmästynyt ja yllättynyt. Vaikkakin hän tiesi inhimillisen typeryyden kykenevän melkein mihin tahansa, niin ei hän sentään ollut uskonut, että se koskaan voisi saattaa epäilynalaisiksi hänen Scaramouchejaan ja Colinettejaan. Hän vakuutti heidän viattomuuttaan ja omaansa. Mutta kansalainen Caillou ei tahtonut kallistaa korvaansa sille puheelle.