Katselin sinua koko ajan, kun istuit siinä penkilläsi. En nähnyt mitään muuta kuin sinut. Mutta sinä, ystäväni, etkö ollenkaan aavistanut minun läsnäoloani? Eikö mikään ilmoittanut sinulle, että minä olin siellä? Minä istuin lehterillä, toisella rivillä, oikealla. Jumalani, kuinka on suloista tehdä hyvää! Sinä olet pelastanut tuon onnettoman. Ilman sinua hänen olisi käynyt huonosti. Sinä olet pelastanut hänet elämälle ja omaistensa rakkaudelle. Miten hän mahtaakaan tällä hetkellä siunata sinua! Évariste, miten minä olen onnellinen ja ylpeä saadessani rakastaa sinua!
Käsikoukkua, kiinteästi toisiinsa nojaten he kulkivat pitkin katuja tuntien itsensä niin kevyiksi että luulivat lentävänsä.
He menivät Maalaavaan Amoriin. Tultuaan Oratorion kohdalle sanoi
Élodie:
— Ei viitsitä mennä myymälän läpi.
Hän johti Évaristen sisään ajoportin kautta ja vei hänet asuntoonsa.
Eteisessä hän veti laukustaan suuren rauta-avaimen.
— Sitä luulisi melkein vankilan avaimeksi, hän virkahti. —
Évariste, sinusta tulee nyt minun vankini.
He menivät ruokasalin läpi ja olivat pian tytön omassa huoneessa.
Évariste tunsi huulillaan Élodien suudelman raikkaan liekinnän. Hän sulki hänet syliinsä. Pää taaksepäin, silmät puoliummessa, auki hulmahtavin hiuksin, varpana kiertyvin varsin, puolitajuttomana tyttö riistäytyi irti hänen syleilystään, juoksi ovelle ja työnsi sen salpaan…
Yö oli jo pitkälle kulunut, kun naiskansalainen Blaise avasi rakastajalleen oven ja kuiskasi hänen korvaansa pimeässä:
— Hyvästi, rakkaani! Tähän aikaan tulee isäni tavallisesti kotiin. Jos kuulet kolinaa portaista, niin kiiruhda nopeasti yläkertaan äläkä mene alas, ennenkuin olet varma siitä, että kukaan ei näe sinua. Koputa kolme kertaa ovenvartijan ikkunaan, niin hän avaa sinulle portin. Hyvästi, elämäni, oma sieluni!